Lapin sota

15.9.1944 – 27.4.1945

Lapin sota käytiin toisen maailmansodan aikana Suomen ja Saksan välillä pääasiassa Suomen Lapissa 15. syyskuuta 1944 – 27. huhtikuuta 1945.

Jatkosodan 4. syyskuuta 1944 sovittuihin aselepoehtoihin kuului saksalaisten joukkojen karkottaminen Suomesta 15. syyskuuta 1944 mennessä. Saksan ja Suomen välillä puhkesi Lapin sota. Saksalaiset katsoivat tärkeimmiksi tavoitteikseen Petsamon nikkelikaivosten tuotannon turvaamisen itselleen ja Pohjois-Norjassa olevien joukkojensa paluureitin varmistamisen.Saksalaisjoukot ryhmittyivät uudelleen ja ryhtyivät vetäytymiseen ennalta valmistellun operaatio Birken mukaisesti. Armeija vetäytyi taistellen suomalaisjoukkojen tieltä pohjoiseen turvautuen samalla poltetun maan taktiikkaan. Talvella sota muuttui asemasodaksi Käsivarressa, kunnes viimeisetkin saksalaisjoukot huhtikuun lopussa 1945 vetäytyivät Norjan puolelle.

Varsinaista sodanjulistusta ei antanut kumpikaan osapuoli. Suomessa Paasikiven hallitus totesi maaliskuussa 1945 sotatilan vallinneen 15. syyskuuta 1944 lähtien ja vasta vuonna 1954 Tuomiojan hallitus totesi, että sotatila oli päättynyt.

Suomen ja Neuvostoliiton välisten aselepoehtojen mukaisesti Suomi katkaisi suhteensa Saksaan. Suomen ulkoministeri ilmoitti 2.9.1944 aselevosta Saksan Helsingin lähettiläälle ja vaati samalla saksalaisia poistamaan joukkonsa Suomen alueelta 15.9.1944 mennessä. Neuvostoliitto otti 6.9. vastaan suomalaisen valtuuskunnan, joka 19.9.1944 solmi välirauhan Neuvostoliiton ja muiden Suomen kanssa sotatilassa olleiden  liittoutuneiden valtojen kanssa. Välirauhansopimuksen mukaan Suomi sitoutui muun muassa riisumaan aseista ne saksalaiset maa-, meri- ja ilmavoimat, jotka vielä 15.9. jälkeen olivat Suomessa ja luovuttamaan niiden miehistön sotavankeina liittoutuneiden ylijohdolle eli käytännössä Neuvostoliitolle. Samoin oli kaikki Suomen alueella oleva Saksan ja sen liittolaisten sotamateriaali luovutettava sotasaaliina Neuvostoliitolle.

Suomalaisten joukkojen keskittäminen sekä tapahtumat ennen varsinaisen etenemisen alkua

Ylipäällikkö määräsi 3.9. antamassaan käskyssä aluksi reserviensä, Antrean maastossa olevan 6. Divisioonan  siirtymään Kajaaniin ja 15. Prikaatin Impilahdelta Liminkaan.. Ylipäällikkö määräsi 18.9. antamallaan käskyllä Kaakkois-Suomesta siirrettäväksi Ouluun osia Panssaridivisioonasta ja 20.9. Panssaridivisioonan kokonaisuudessaan. Samana päivänä sai 3. Divisioona käskyn siirtyä Ouluun ja Rajajääkäriprikaati Kontiomäelle sekä 25.9. lopulta myös 11. Divisioona käskyn siirtyä Ouluun.

6. Divisioonan keskittäminen

6.Divisioonan (komentajana eversti A.A.Puroma ja joukkoina Jalkaväkirykmentit 12 ja 33, Erillinen Pataljoona 16, Kenttätykistörykmentti 14, Pioneeripataljoona 36 sekä Viestipataljoona 35) keskityskuljetukset alkoivat 4.9. ja päättyivät 9.9., jolloin koko divisioona oli saapunut Kajaaniin ja ryhmitetty sen pohjois- ja itäpuolelle siten, että sen päävoimat tulivat alueelle Paltaniemi-Mieslahti-Kontiomäki-Paakki ja Osasto Suurkari alueelle Kuhmo-Lentiira

Päämaja käski 16.9. vahvennetun 6. Divisioonan ryhtyä etenemään Sotkamossa ja Kuhmossa olevilla voimilla, joista Erillinen Pataljoona 16 ja Osasto Suurkari marssivat Sotkamo – Ristijärvi, Kuhmo – Hyrynsalmi ja Kuhmo – Kuumu – Suomussalmi teitten suunnissa ensimmäisenä tavoitteena Hiisijärvi – Kuumu tasa. Divisioonan päävoimien oli käskyn saatuaan oltava valmiina etenemään joko Hyrynsalmen tai Puolangan suuntaan.

Erillinen Pataljoona 16 ja Osasto Suurkari aloittivat etenemisensä 17.9., edellinen tietä Ylisotkamo – Ristijärvi ja jälkimmäinen yhdellä komppanialla, Osasto Karjalaisella, tietä Kuhmo – Hyrynsalmi ja pääosilla Kuhmo – Kuumu – Suomussalmi. Iltaan mennessä 18.9. oli tavoitteet saavutettu joutumatta kosketukseen saksalaisten kanssa.

15. Prikaatin keskittäminen

Neuvostoliiton kanssa solmitun aselevon voimaansaattamiseen liittyi  I/15. Prikaatin irrottaminen asemista ja 8. Divisioonasta jo yön 3./4.9. aikana ja siirtomääräys junakuljetuksesta silloin vielä tuntemattomaan määränpäähän.

”Valmistautukaa siirtoa varten. Backström (Erillinen Pataljoona 18) vaihtaa ensi yönä”, oli se lakoninen käsky, jonka I/15. Prikaatin komentaja, ratsumestari T. Eskola, sai 3.9. klo 1800 8. Divisioonasta. Aselevosta saatiin myös yöllä lyhyt käsky: ”Vihollisuudet lopetetaan klo 0700, jolloin kaikki vihollista vastaan suunnattu toiminta lopetetaan. Joukot pitävät nykyisen asemansa.”

Yön aikana oli majuri, nykyisen kenraalimajuri Börje Backströmin johtama Erillinen Pataljoona 18 vaihtanut tehtäviä 15. Prikaatin ensimmäisen pataljoonan kanssa ja siten ottanut rintamavastuun. Täten vapautunut pataljoona kokoontui Salmensillan maastoon ja alkoi marssia komppanioittain Leppäsyrjän asemalle, jonne oli matkaa noin 20 kilometriä. Perille saavuttiin kello 1600 mennessä. Pataljoona jaettiin junakuljetusta varten kahteen kuljetuserään. Ensimmäisen erän johtajana oli pataljoonan komentaja ja siihen kuului esikunta ja Esikuntakomppania, 1. ja 4. komppania sekä viesti- ja kranaatinheitinjoukkueet. Toiseen kuljetuserään kuuluivat loput pataljoonasta: mm. 2. ja 3. komppania sekä prikaatin kranaatinheitinkomppania, Kuljetusta johti kapteeni E. Prinssi.

Ensimmäisen kuljetuserän käsittävä juna lähti kello 1800 ja kääntyi Matkaselän asemalta Joensuun suuntaan. Kontiomäellä avatun kuljetusmääräyksen mukaan määränpää oli pataljoonan, entisen Sissipataljoona 3:n, henkilöstölle tuttuakin tutumpi Oulu, josta se 1941 oli sotaan lähtenyt. Seuraavana yönä, 6.9.1944, kello 0245 saavuttiin perille. Oulusta jatkettiin matkaa vielä Limingan asemalle. Liminka oli toiminut  liikekannallepanossa pataljoonan perustamispaikkana. Toinen kuljetus saapui Liminkaan 7.9. kello 1200. Juna oli odottanut prikaatin kenttäsairaalaosastoa kymmenkunta tuntia Matkaselän asemalla, missä sairaalaosasto oli liitetty kuljetukseen. Tällöin myös selvisi, että koko 15. Prikaati oli keskitetty Oulun eteläpuoliselle alueelle.

Päämaja antoi 13.9. vahvennetulle 15. Prikaatille (vahvennuksina Erillinen Pataljoona 5 ja Erillisosasto Sau) Limingassa käskyn edetä pääosin alueelle Oulu – Kempele tehtävänä estää saksalaisten etenemisyritykset Ouluun ja pienemmin osin varmistaa  Oulujoen ylimenopaikat Oulun kaupungin ja Oulujärven välillä ja siten torjua saksalaisten Oulujoen ylittäminen.

Toiminnan alkamisen merkki saatiin 15.9., jolloin prikaatin esikunnasta saatiin hälytys- ja marssivalmiuskäsky. Jo samana iltana kello 2100 alkoi 15. prikaatin ensimmäisen pataljoonan marssi Muhokselle. Tavoitteeseen saavuttiin seuraavana aamuna kello 0500 mennessä. Pataljoonan tehtävänä oli ryhmittyä Oulujoki varteen ja estää mahdollinen saksalaisten ylimeno, painopistealueina olivat sillat, lautta- ja muut ylimenopaikat. Pataljoonan vastuulla oli alue Oulujärvestä Laitasaaren lossipaikalle se mukaan lukien.

Pataljoona ryhmittyi 16.9. kello 0300:een mennessä tehtäväänsä seuraavasti:

1. Komppaniasta yksi kiväärijoukkue miehitti idässä  (lähellä Oulujärveä) Vaalan sillan. Saksalainen varmistusosasto oli sillan toisessa päässä Oulujoen pohjoisrannalla. Laitasaaren lossin  maastoon asetettiin 3. komppaniasta kiväärijoukkueen vahvuinen miehitys ja lossille upseerin ja kuuden miehen miehitys. Täällä saatiin kosketus saksalaiseen partioon, joka ilmoitti saksalaisten kenttävartion olevan 24 kilometrin päässä Ylikiimingissä. 2. Komppania miehitti Utajärven ja loput 1., 3. ja 4. komppanioista sai vastuun Muhoksen kirkonkylästä siltoineen. Jääkärijoukkue sai vastuulleen Leppiniemen riippusillan.

Osasto komentaja Joukot alue
Taisteluosasto Ojala everstiluutnantti A. Ojala III/15. Pr, ErP 5 ja KrhK/15.Pr Koskelan – Pyykösjärven tasa
I/15.Prikaati ratsumestari T. Eskola Muhos, Oulujoki varsi
II/15.Prikaati majuri V. K. Lehtonen Oulun kaupunki
IV/15.Prikaati majuri K. Teira Kempele (reservinä)
E/15.Pr Liminka

Taulukko: 15. Prikaatin ryhmitys 16.9.1944 iltaan mennessä

Panssaridivisioonan keskittäminen

Illalla 18.9. luettiin Panssaridivisioonan (komentajan kenraalimajuri R. Lagus ja joukkoina Panssariprikaati, Jääkäriprikaati, Raskas Patteristo14, Pioneeripataljoona 2) esikunnassa kenraali Oeschin esikunnan käsky, mikä edellytti Ouluun pikaisesti siirrettävän taisteluosaston perustamista. Sen johto esikunta tulisi olla Laguksen supistettu esikunta. Käsky oli siinä määrin puutteellinen, että Lagus päätti ajaa Mikkeliin viestikomentajan ja tiedustelupäällikön kanssa.

Mikkelissä kuultiin tehtävä: Ryhmä Lagus pitää hallussaan Oulujoki linjan ja valmistautuu hyökkäämään päävoimin  rannikkoa pitkin Oulusta pohjoiseen sekä osin Puolangan ja Pudasjärven kuntiin. Majuri Ravila välitti esikäskyn Räikkölään. Ouluun olisi heti lähetettävä talvivarusteet, sukset ja hyökkäysmuona-annokset. Myös Panssarikoulutuspataljoona sai valmistautumiskäskyn. Seuraavana päivänä Panssaridivisioonan komentaja matkusti Ouluun. Päämajassa ei ollut laadittu suunnitelmia siltä varalta, että jouduttaisiin taistelemaan saksalaisia vastaan. Suunnitelmia oli ryhdyttävä laatimaan viimeistään nyt. Lagus ajoi 21.9. 15. Prikaatin komentajan, eversti Kuistion esikuntaan, missä tutustui tilanteeseen.

Yhtymän joukkojen junakuljetuksia alkoi saapua Muhokselle 22.9. aamulla. Ensimmäisenä purettiin junasta Jääkäripataljoona 4:n osia, aamupäivällä Rynnäkkötykkipataljoona, 23.9. Pioneeripataljoona 2 ja Raskas Patteristo 14, joka siirtyi suoraan Ouluun. Ouluun keskitettiin myös Panssariprikaati ja Jääkäripataljoona 3. 25.9. mennessä, Jääkäriprikaati (pois lukien JP 3) ryhmitettiin Muhokselle. Panssaridivisioonan esikunta majoittui Oulun Hotelli Tervahoviin. Eversti Kuistion komentama 15. Prikaati alistettiin Ryhmä L:n (Laguksen) komentajalle 23.9.

Panssariyhtymän joukoista viimeisimpänä saapui Pohjois-Suomeen Täydennysjääkäripataljoona, joka oli majoitusalueellaan Limingassa 27.9. Edellisenä iltana 26.9.kello 20.10 oli kenraali Siilasvuo saapunut Laguksen esikuntaan. Kenraali Siilasvuo oli tuntia aikaisemmin palannut Päämajasta Mikkelistä. Ryhmä L sai hyökkäyskäskyn.

3. Divisioonan keskittäminen

3. Divisioona (komentajana kenraalimajuri A.O. Pajari ja joukkoina Jalkaväkirykmentit 11 ja 53, Erillinen Pataljoona 13, Kenttätykistörykmentti 16) sai 20.9. käskyn siirrosta Ouluun. Keskityskuljetukset alkoivat 20.9. ja loppuivat 30.9. Jalkaväkirykmentti 11 saapui 27.9. Ouluun, jossa se majoitettiin Korvensuoran alueelle.

Rajajääkäriprikaati

Rajajääkäriprikaati sai käskyn siirrosta Kontiomäelle, kuljetukset alkoivat 20.9. ja loppuivat 26.9.

11. Divisioonan keskittäminen

11. Divisioonan (komentajana kenraalimajuri K.A. Heiskanen ja joukkoina Jalkaväkirykmentit 8 ja 50, Erillinen pataljoona 21 sekä kenttätykistörykmentti 4 ) keskityskäsky Ouluun annettiin 25.9. ja keskityskuljetukset alkoivat vasta 28.9.

Jalkaväkirykmentti 8:n ensimmäinen pataljoona sai marssikäskyn 28.9. aamulla ja saman päivän aikana se marssi läheiselle Hammaslahden asemalle. Junaan joukot lastattiin seuraavana päivänä. Juna kulki …. JATKUU

Raskas Patteristo 16 kuormattiin Pulsassa 1.10. ja se saapui Tampereen – Ylivieskan kautta Kempeleeseen kahtena kuljetuksena 3. – 4.10. sekä majoittui Ketolanperän tienvarteen. Patteristo sai 8.10. käskyn lähteä marssille Kemiin, missä se alistettiin Kenttätykistörykmentti 7:n komentajalle.

Ilmavoimien Erikoisesikunta Sarkon perustaminen

Ilmavoimat saivat käskyn 4.9. Erikoisesikunta Sarkon perustamisesta. Sen komentajaksi määrättiin eversti O. I. Sarko sijoituspaikkana Iisalmi. Eversti Sarko määrättiin 15.9. Pohjois-Suomen ilmakomentajaksi käytössään Lentolaivue 14 ja tukikohtana Paltamo. Lokakuun 1. päivänä eversti Sarko sai käskyn ilmasotatoimien aloittamisesta. Lentoryhmä Sarko, sijoituspaikkanaan Oulu, muodostettiin 7.10. Tällöin ryhmä sai käyttöönsä pommitusrykmentin (Lentorykmentti 4), jonka laivueet sijaitsivat Paltamossa, Rissalassa, Luonetjärvellä ja Vaalassa. Lentoryhmä Sarkon komentajaksi määrättiin 21.11. everstiluutnantti B. E. N. Gabrielsson.

Saksalaisten suunnitelmat ja ryhmitys

Elokuussa 1944 oli Pohjois-Suomessa  toimivan saksalaisen 20. Vuoristoarmeijan esikunta Rovaniemellä. Sen alaisena oli kolme armeijakuntaa. XIX Vuoristoarmeijakunta toimi Jäämeren rintamalla. Sen yhtymiä olivat 2. Vuoristodivisioona, 6. Vuoristodivisioona, Divisioona ryhmä Rossi ja 210. divisioona. XXXVI Vuoristoarmeijakunta oli Sallan suunnalla. Siihen kuuluivat 163. ja 169. divisioonat. XVIII Vuoristoarmeijakunta oli Kiestingin ja Uhtuan suunnalla. Siihen kuuluivat divisioonaryhmä Kräutler, 6. SS-Vuoristodivisioona (entinen SS-divisioona Nord) sekä 7. Vuoristodivisioona.

Näiden yhtymien lisäksi oli 20. Vuoristoarmeijaa tukemassa eri puolilla Lappia useita lentotukikohtia, joissa oli yhteensä noin 300 lentokonetta, aukoton ilmavalvontaverkosto sekä ilmatorjunta- ja vartiojoukkoja.

Varsinaisia huoltokeskuksia saksalaisilla oli Kemissä, Torniossa, Rovaniemellä, Kemijärvellä, Hyrynsalmella, Kuusamossa, Muoniossa ja Ivalossa. Näiden lisäksi heillä oli rintaman läheisyydessä pienemmät yhtymien huoltokeskukset. Sotasairaaloita oli muun  muassa Torniossa, Rovaniemellä, Kemijärvellä ja Ivalossa sekä toipumiskoteja Pallastunturilla ja Inarissa. Päähuoltoteitä Etelä-Lapista Norjaan oli kolme, Tornio-Muonio-Kilpisjärvi-Skibotten, Rovaniemi-Kittilä-Muonio-Skibotten ja Rovaniemi (Kemijärvi)-Ivalo-Karigasniemi-Porsangerinvuonon perukka.

Suomen mahdollisen sodasta irrottautumisen varalta saksalaiset  ryhtyivät jo elokuussa toimenpiteisiin viivytysrintaman muodostamiseksi Pohjanlahden perukasta Jäämerelle saakka, voidakseen sen turvin ryhmittyä Petsamon aluetta suojaavaan Schutzwall -asemaan. Suunnitelman mukaisesti he ryhtyivät rakentamaan perättäisiä puolustusasemia tulevien vetäytymisteiden poikki, panostamaan siltoja ja valmistelemaan sulutteita.

Syyskuun alussa, heti Suomen ja Neuvostoliiton välisen aselevon solmimisen jälkeen saksalainen Ski Brigade Finnland varmisti kaikki etelästä Pohjois-Suomeen johtavat tiet linjalla Oulu-Vaala-Jormua-Hiisjärvi ja alkoi rakentaa niiden varsille tukikohtia, joihin sijoitettiin muun muassa panssarintorjuntatykkejä ja runsaasti konetuliaseita. Tällöin 20. Vuoristoarmeijan komentaja siirsi myös XVIII Vuoristoarmeijakunnan Uhtuan ja Kiestingin rintamilta valtakunnan rajalle ja muodosti mainitun varmistuslinjan taakse kaksi noin rykmentin vahvuista, moottoroiduin tykistöin, panssarein ja pioneerijoukoin vahvistettua taisteluosastoa, joista toinen, Kampfgruppe West, keskitettiin Oulun pohjoispuolelle pitkin Kiiminginjokea ja toinen, Kampfgruppe Ost, Kajaanin pohjoispuolelle. Näiden taisteluosastojen  taakse hän keskitti Kemin ja Iin väliselle rannikkoalueelle divisioonaryhmä Kräutlerin ja Taivalkoskelle 7. Vuoristodivisioonan.

Kuva: Saksalaisten ja suomalaisten joukkojen ryhmitys 15.9.1944 (Suomen sota 1941 – 1945, osa8 Kartta 16)

Sotatapahtumat ennen rauhanajan kokoonpanoon palaamista

Läntinen reitti

1. Kemin valtaus 15. Pr

2. Tornion taistelu 3.D

3. Ylitornio 11.D

3. Rovaniemi 3.D

4. Muonio 11.D

Keskinen reitti – PsD

Pudasjärvi

Ylimaa

Itäinen reitti – 6.D, RajaJPr

Siirtyminen rauhanajan kokoonpanoon

Sotatapahtumat rauhanajan kokoonpanossa

 

Kuva: Suomalaisten eteneminen Tornion ja Rovaniemen pohjoispuolelle 24.9. – 24.10.1944 (Suomen sota 1941 – 1945, osa8 Kartta 17)

Kuva: Suomalaisten eteneminen Pohjois-Suomessa ja Lapissa 19.9.1944 – 16.1.1945 (Suomen sota 1941 – 1945, osa8 Kartta 18)

Seuraukset

Välirauhansopimuksen ehtojen mukainen Saksan ja sen liittolaisten joukkojen ja materiaalin poistaminen Suomen alueelta.

Lähdeluettelo:

  1. Backström, Börje: ErP 18.ErP 18 Och Dess Strider i Aunus Och Ladogakarelen År 1944.
  2. Halsti, Wolf H.: Lapin sodassa
  3. Halsti, Wolf H.: Suomen sota 1939 – 1945, Ratkaisu 1944
  4. Kallioniemi, Timo: Prikaati K. Heimosoturit jatkosodassa
  5. Karhunen, Veikko: Syväriltä U-asemaan
  6. Piirto, Lauri: Raskas Patteristo 16 jatkosodassa 1941 – 1944
  7. Roudasmaa, Stig: Pohjan Prikaatin historia 1626 – 1983
  8. Suomen sota 1941 – 1945, osa 8
  9. Ziemke, Earl F.: Saksalaisten sotatoimet Pohjolassa 1940 – 1945
  10. Jatkosota bibliografia

Saksan 20. vuoristoarmeija

Suomalaisjoukkojen komentaja Hjalmar Siilasvuo (takana) saksalaiskenraali Falkenhorstin kanssa jatkosodan aikana.

Pohjois-Suomessa oli Saksan 20. vuoristoarmeijan joukkoja noin 213 000 miestä.Vastuualueenaan heillä oli 700 kilometriä pitkä rintamalinja Oulujoen korkeudelta Jäämerelle. Huomattava osa sotilaista kuului erilaisiin SS-muodostelmiin. Joukkojen komentajana toimi kesäkuussa 1944 kuolleen Eduard Dietlin jälkeen kenraalieversti Lothar Rendulic.

Pohjoisimmalla Petsamon rintamalla oli vastuussa XIX vuoristoarmeijakunta. Sen eteläpuolella Sallan-Alakurtin alueella taisteli XXXVI armeijakunta. Eteläisin XVIII vuoristoarmeijakunta oli vastuussa Kiestingin–Uhtuan rintamalinjasta.

Miehistön lisäksi mukana oli esimerkiksi 32 000 hevosta tai muulia ja 17 500–26 000 moottoriajoneuvoa. Joukoilla oli varastoituna puolen vuoden tarve ammuksia, ruokaa, polttoainetta ja muita tarvikkeita, yhteensä noin 180 000 tonnia pääasiassa Oulussa ja Rovaniemellä. Varastoja oli kuitenkin myös esimerkiksi Uhtuassa tuhannen kilometrin päässä Norjan rajasta.

Suomen armeijan päämajan tiedusteluosasto oli laatinut elokuussa 1944 raportin, jossa arvioitiin saksalaisjoukkojen vetäytymismahdollisuuksia. Raportin mukaan joukkojen evakuointi meriteitse kestäisi kaksi kuukautta, ja materiaalin laivaus vielä puoli vuotta lisää. Aikataulu arvioitiin kesäajaksi – talvella aikaa kuluisi huomattavasti enemmän.