Historiaan liittyy paljon sotaisia vaiheita. Tälle sivulle keräämme eri vaiheiden henkilöitä ja kerromme historian tapahtumia.
Mies, näin Testosteronin lasku vaikuttaa arkeen
Mies – tunnistatko sen, kun arkiaamut ovat yhä raskaampia, salilla ei enää irtoa entiseen tapaan, ja sängyssäkin virta tuntuu olevan poissa? Et ole yksin. Moni yli 35-vuotias mies alkaa vähitellen huomata muutoksia hyvinvoinnissaan ja jaksamisessaan, usein tiedostamatta, että taustalla voi olla luonnollinen, mutta merkittävä fysiologinen ilmiö: testosteronitason asteittainen lasku.
Historia herää eloon: Uniikki lahjaidea historian harrastajalle
Täydellinen lahja historian harrastajalle yhdistää menneisyyden ja nykyhetken. Kuvittele vanha valokuva, johon on lisätty lahjan saaja, tai historiallinen maalaus modernilla otteella. Tällainen yksityiskohtainen ja henkilökohtainen teos herättää historian eloon ainutlaatuisella tavalla. Muokkis.fi-palvelun avulla voit luoda juuri tällaisen muotokuvan, joka kunnioittaa menneitä aikoja ja ilahduttaa saajaansa vuosiksi. Se on lahja, joka kertoo tarinan ja kestää aikaa.
Sota-ajan tiedustelu toimi Suomen silminä ja korvina
Uusi tietokirja syventyy Suomen sotilastiedustelun vaiettuun historiaan ja paljastaa, miten tiedustelutoiminta muovasi maan kohtaloa toisen maailmansodan myllerryksessä. Sotatieteiden tohtori Toni Monosen teos tarjoaa ensimmäisen kattavan kokonaiskuvauksen aiheesta, joka on elintärkeä avain Suomen sodanaikaisen itsenäisyyden säilymisen ymmärtämiseen. Sodat ja rauhat, hyökkäys- ja puolustustaistelut sekä poliittiset mullistukset, kuten Saksan muuttuminen viholliseksi syksyllä 1944, pakottivat sotilastiedustelun kehittymään jatkuvasti muuttuvien tilanteiden mukaisesti. Se oli Suomen armeijan silmät ja korvat, joiden avulla tehtiin elintärkeitä päätöksiä, selviydyttiin alivoimaisina ja pelastettiin lopulta itsenäisyys.
Aku Louhimiehen Lapin sota -elokuva herää eloon: Tähtinäyttelijät valittu
Aku Louhimiehen uusi suurteos, Lapin sota -elokuva, on lähtenyt käyntiin vakuuttavalla näyttelijäkaartilla. Kuvaukset ovat käynnistyneet ja jatkuvat aina joulukuuhun 2025 saakka, valaisten Lapin ainutlaatuisia maisemia ja Suomen eteläisiä kolkkia. Elokuva on herättänyt suurta kiinnostusta, ja sen odotetaan nousevan kansainväliselle tasolle. Tämä on Louhimiehen ja kumppanien tuotantoyhtiön Backman & Hoderoffin uusin hanke, ja sen käsikirjoitus perustuu Antti Tuurin tunnettuun Rauta-antura-romaaniin. Elokuvan aiempien tiedotteiden perusteella tuotanto on ollut huolella suunniteltu ja se kunnioittaa Lapin sodan veteraanien perintöä yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa.
Kenraali Uno Fagernäs – unohdettu sankari
Kenraali Uno Fagernäs (1894–1980) oli merkittävä suomalainen jääkärikenraalimajuri, joka nousi esiin erityisesti talvi‑ ja jatkosodassa. Hänen sotilasuransa ulottui ensimmäisestä maailmansodasta sisällissodan kautta aina vuoden 1954 jäämiseen eläkkeelle. Fagernäs sai koulutuksensa Saksassa jääkärileireillä, minkä jälkeen hän osallistui aktiivisesti Suomen itsenäisyyden ajanjakson konflikteihin. Hän toimi johtotehtävissä lukuisissa taisteluissa, aina Lempäälästä Viipuriin sisällissodassa ja edelleen Suomussalmen sekä Laatokan Karjalan rintamilla talvi‑ ja jatkosodassa .
Luutnantti Lauri Kokko – Peloton sotasankari, joka johti esimerkillä
Jatkosodan melskeissä, kun Suomen kohtalo oli vaakalaudalla, nousi esiin lukemattomia tarinoita poikkeuksellisesta rohkeudesta ja uhrautumisesta. Yksi heistä oli luutnantti Lauri (Lassi) Albin Kokko (12.6.1913 Kontiolahti – 20.5.2004 Kouvola), nimi, joka on kaiverrettu Suomen sotahistoriaan pelottomana ja päättäväisenä upseerina. Kokko ei ollut tyyppi, joka piileskeli takalinjoilla; hän johti miehensä edestä, syvälle vihollisen tulitukseen, myös kaikkein vaikeimmissa ja toivottomimmalta tuntuvissa taisteluissa. Hänen esimerkillinen rohkeutensa ja tinkimätön hyökkäyshalunsa olivat usein se ratkaiseva tekijä, joka käänsi vaativat ja toivottomilta tuntuvat tilanteet voitoksi, inspiroi hänen joukkojaan ylittämään itsensä ja uhmaamaan ylivoimaisia vihollisjoukkoja. Tämä oli se ominaisuus, joka teki hänestä todellisen johtajan ja sodan sankarin, jonka perintö elää yhä tänäkin päivänä.
Antin johdolla pitkälle: Kaukopartiotoiminnan tarinoita
Ylikersantti Antti Vorho, myöhemmin Vallebro, pakeni Neuvostoliiton miehittämältä Valkeasaaren alueelta Suomeen 1930‑luvulla ja liittyi talvisodassa suomalaiseen armeijaan. Hän suoritti talvisodan aikana 19 kaukopartiota, joilla tiedusteltiin vihollisen etulinjaa ja tehtiin iskuja rajan taakse. Välirauhan aikana Vorho jatkoi aktiivista toimintaa partioretkillä muun muassa Kuhmossa ja Uhtualla, ylittäen rajan kolmesti ja viettäen yhteensä 27 päivää vihollisen selustassa.
Suokkaan partio – tehokas tuhovoima vihollisia vastaan
Suomen sotahistoriassa on lukuisa joukko tarinoita poikkeuksellisesta rohkeudesta ja tinkimättömästä velvollisuudentunnosta, jotka muistuttavat meitä kansakuntamme kovista ajoista ja niiden vaatimista uhrauksista. Yksi näistä tarinoista keskittyy vääpeli Viljo Suokkaan johtamiin kaukopartioihin, jotka toimivat vihollisen selustassa jatkosodan kriittisimpinä hetkinä. Nämä partiot eivät olleet pelkkiä tiedusteluyksiköitä, vaan ne edustivat tehokasta tuhovoimaa, joka iski syvälle vihollisen hermokeskuksiin, häiritsi sen huoltoa ja keräsi elintärkeää tiedustelutietoa. Suokkaan ja hänen miestensä toimet olivat usein ratkaisevan tärkeitä rintaman tapahtumien kannalta, ja ne osoittivat suomalaisten sotilaiden sitkeyttä ja kykyä toimia äärimmäisen vaarallisissa olosuhteissa. Heidän operaationsa olivat esimerkkejä taktisen oveluuden ja fyysisen kestävyyden yhdistelmästä, ja ne vaikuttivat merkittävästi sodankäynnin kulkuun tietyillä sektoreilla.
Osasto Kuismanen – jatkosodan tehokas partio
Osasto Kuismanen (myöhemmin Erillinen Pataljoona 4:n kaukopartiokomppania) toimi syvällä Neuvostoliiton selustassa jatkosodan aikana. Kapteeni (myöhemmin majuri) Into Kuismanen johti osastoa koko sodan ajan ja osallistui itse partioihin, mikä oli ainutlaatuista pitkän kantaman tiedustelu- ja tuhoamistehtävissä. Partiot liikkuivat metsissä ja tiestöiltään köyhissä alueissa Laatokan pohjoispuolella, hyödyntäen alueen peitteisyyttä välttyäkseen vihollisen torjuntatoimilta.
Rukajärven suunnan asemasota ja ainutlaatuinen ”Pallo”
Jatkosodan pitkä ja kuluttava asemasota-aika loi omat, pysyvät jälkensä Suomen sotahistoriaan, ja Rukajärven suunta oli yksi niistä paikoista, missä puolustuksen merkitys korostui erityisen voimakkaasti. Syyskuun 17. päivänä 1941, kun Suomen hyökkäys pysäytettiin, alkoi uusi vaihe sodassa, joka muovasi maisemaa ja ihmisten kohtaloita vuosiksi eteenpäin. Tälle 12 kilometrin pituiselle rintamakaistaleelle, joka ulottui päätien molemmin puolin, rakennettiin mittava ja kiinteä puolustuslinja, joka koostui useista strategisesti tärkeistä tukikohdista. Nämä eteentyönnetyt asemat olivat elintärkeitä linjan kestävyyden kannalta, ja yksi niistä, joka sittemmin sai legendaarisen maineen, oli ”Pallo”. Sen alkuperäinen nimi ”Vuori” ja myöhempi ”Mäki” jäivät vähemmälle huomiolle, sillä juhannuksen 1943 kiivas taistelu syövytti sen nimen pysyvästi veteraanien muistoihin ja tarinoihin – ”Pallo” oli ja on edelleen synonyymi uhraukselle ja periksiantamattomuudelle.
ISKU SUOPASSALMELLE – Taistelukertomus KALEVA
Toisen maailmansodan melskeissä, maaliskuussa 1944, Karjalan korvissa liikkui erikoisjoukkojen uhkaava varjo. Erillinen Pataljoona 4, Päämajan tiedusteluosaston alainen yksikkö, oli muodostanut miehistään iskukykyisen tiedustelu- ja hävitysosaston, jonka tehtävänä oli syvällä vihollisen selustassa. Heidän kohteenaan olivat Jyskyjärven ja Suopassalmen strategiset kylät, jotka tunnettiin vihollisen partisaanitoiminnan tukikohtina ja huoltokeskuksina. Lisäksi Suopasvaaran ilmavalvonta-aseman tuhoaminen oli keskeinen osa operaatiota, vaikka Jyskyjärven osalta suunnitelmista lopulta luovuttiin. Tämä oli kaukopartioinnin vaativin muoto, jossa jokainen askel ja päätös saattoi merkitä elämää tai kuolemaa syvällä vihollislinjojen takana.
Pallon taistelu kesällä 1943
Suomalaisten takaisinvaltausyö 26.–27. kesäkuuta 1943 oli merkittävä käännekohta ”Pallon” taisteluissa, osoittaen suomalaisen tykistön ja jalkaväen sinnikkyyden keskellä kesäyön valoa ja kiivaimpia taisteluita. Yölle ajoitettu vastahyökkäys, jota vihollinen ei ilmeisesti osannut odottaa, käynnistyi tarkalla ja hyvin johdetulla tulivalmistelulla, joka alkoi illalla 26. kesäkuuta kello 23.10. Raskas Patteristo 29 käytti yksinään lähes puolitoista tuntia kestäneessä valmistelussa vaikuttavat 760 ammusta 12 tykkinsä voimin, mikä loi edellytykset menestyksekkäälle hyökkäykselle. Tämä intensiivinen tulitus, yhdistettynä vihollisen todennäköiseen ammustäydennyshetkeen, antoi suomalaisille ratkaisevan edun ja mahdollisti tukikohdan takaisinvaltauksen, vaikka se vaati raskaita uhreja suomalaisen jalkaväen puolelta.
KV-Joki: Taisteluiden taktiikka ja selviytymisen ihme
Jatkosodan melskeissä, kaukana päätaistelulinjoista, käytiin useita pienempiä, mutta sitäkin merkittävämpiä kamppailuja, joista KV-Joen taistelut ovat yksi vaikuttavimmista esimerkeistä. Nämä kaksi erillistä, mutta yhtä lailla dramaattista yhteenottoa olivat suomalaisille sotilaille todellisia ihmeselviytymisiä, joissa pienen joukon periksiantamaton puolustuskyky ja periksiantamattomuus punnittiin äärimmilleen.
Kenttävartioiden strateginen merkitys jatkosodassa
Jatkosodassa Suomen ja Neuvostoliiton välinen rintamalinja oli monin paikoin harva, ja pitkät osuudet, jopa satoja kilometrejä, olivat yksinomaan kenttävartioiden valvonnassa. Nämä pienet, usein eristetyt etuvartioasemat olivat elintärkeitä rintaman vakauden kannalta, toimien ensimmäisenä puolustuslinjana ja mahdollistaen vihollisen liikkeiden seurannan. Kenttävartioita vastaan hyökättiin säännöllisesti, mikä teki niistä jatkuvan uhan kohteita, mutta ne eivät olleet pelkästään passiivisia puolustuspisteitä. Niistä käsin tehtiin myös rohkeita vastahyökkäyksiä vihollisen selustaan, mikä osoitti niiden miehistön korkean taistelutahdon ja taktisen merkityksen. Esimerkiksi 14. divisioonan vastuualueella, joka ulottui peräti 200 kilometrin mittaiseksi, toimi valtava määrä kenttävartioita – Rukajärven lohkolla niitä oli peräti 45–50, mikä korosti niiden välttämättömyyttä laajan ja harvaan miehitetyn rintaman hallinnassa.
Eero Kivelä – rohkea hyökkääjä ja monipuolinen vaikuttaja
Vuonna 1944 Kivelä ylennettiin majuriksi ja nimettiin pataljoonankomentajaksi virolaisvapaaehtoisten joukkoon JR 200. Hän koulutti joukkoon kuulumattomat virolaiset sotilaat tehokkaaksi osastoksi, joka oli heti valmis kohtaamaan Neuvostoliiton suurhyökkäyksen kesällä 1944. Hänen ystävällinen ja osaava johtamistapansa teki häneen syvän vaikutuksen – vuonna 1992 virolaiset veteraanit pyysivät häntä kunniakomentajakseen, vain kuukausia ennen hänen kuolemaansa.
Everstiluutnanti Kuiri talvisodassa Summan taisteluissa
Everstiluutnantti Kuiri sai pelottoman soturin ja taitavan johtajan maineen jo talvisodan Summan ankarissa taisteluissa. Kapteeni Kuiri johti JR 15 pataljoonaa Lähteen lohkolla, ja tilanne vaati luovuutta: hänen kerrotaan hyödyntäneen bensapulloja ja kasapanoksia panssareiden tuhoamiseen niiden sivuista ja selustasta. Kymmenien vaunujen tuhoutuminen kertoi sekä taktiikan tehokkuudesta että komentajan rohkeudesta, kun punalentäjät seuraavana päivänä ihmettelivät palavia jälkiä asemissa.
Sakari Sandroos: Tyrjän Rykmentin legendaarinen pikakiväärimies
Kesän 1941 kuumuudessa, jatkosodan ensi hetkinä, Suomen itärajan tuntumassa sijaitsevasta Tyrjän kylästä tuli yksi sodan verisimmistä taistelutantereista. Siellä, keskellä kiivaimpia yhteenottoja, nuoren vihtiläisen Sakari Sandroosin, 21-vuotiaan pikakiväärimiehen, toiminta piirtyi lähtemättömästi Suomen sotahistoriaan. Taistelun luonne oli armoton: Neuvostoliiton joukot olivat jääneet mottiin Tyrjässä ja pyrkivät epätoivoisesti ulos saarroksista heittämällä yhä uusia, massiivisia ihmisaaltoja suomalaisten puolustuslinjaa vastaan. Sandroosin asema oli kriittinen, sillä hänen pikakiväärinsä terävät sarjat olivat usein ainoa este vihollisen läpimurrolle. Hän ei ollut ensikertalainen sodan kauhuissa; kokemusta oli kertynyt jo talvisodasta, jossa hän oli vapaaehtoisena Taipaleenjoella haavoittunut maaliskuun 1940 kovissa taisteluissa. Tämä aikaisempi koettelemus oli valanut häneen sitkeyttä ja kykyä toimia äärimmäisessä paineessa, ominaisuuksia, jotka olivat elintärkeitä Tyrjän helvetissä.
Jalmari Kolppasen elämä ja sotasankaruus
Jaakko Jalmari Kolppanen, Mannerheim-ristin ritari numero 64, nukkui pois 50 vuotta sitten, 2. kesäkuuta 1975, Kannuksessa 73 vuoden iässä. Hänet on haudattu kotikaupunkiinsa, jättäen jälkeensä tarinan poikkeuksellisesta rohkeudesta ja isänmaallisesta uhrautumisesta. Kolppasen syntyi Lohtajalla vuonna 1902, ja hänen elämänsä kertoo Suomen kohtalonhetkistä. Ennen sotia hän eli tavallisen suomalaisen miehen elämää, mutta sotavuodet nostivat hänet esiin poikkeuksellisena yksilönä, jonka teot jäivät historiankirjoihin ja muistoksi tuleville sukupolville. Hänen perintönsä elää edelleen, muistuttaen meitä siitä uhrauksesta, jonka monet tekivät Suomen itsenäisyyden ja vapauden eteen.
Sodan tarinoita: Taavetti Laatikainen – Pappa-kenraali ja sankarillinen johtaja
Kenraali Taavetti Laatikainen on epäilemättä yksi Suomen lähihistorian ja viime sotien aikakauden ikonisimmista hahmoista. Mannerheim-ristin ritari numero 17 komensi merkittävän osan sodasta suurikokoisia armeijakuntayhtymiä, mikä osoitti hänen poikkeukselliset johtamistaitonsa ja strategisen näkemyksensä. Samanaikaisesti Laatikainen muistetaan kuitenkin myös erittäin maanläheisenä ja kansanomaisena persoonana, mistä todistaa hänen laaja suosionsa ja lempinimensä ”Pappa”. Tämän lempinimen synnystä on olemassa kaksi yleisimmin kerrottua versiota, jotka molemmat kuvaavat Laatikaisen karismaa ja kykyä luoda lämmin suhde alaistensa kanssa. Hänen ainutlaatuinen yhdistelmänsä korkeaa sotilaallista pätevyyttä ja ihmisläheistä johtamistapaa teki hänestä ainutlaatuisen hahmon, joka jätti pysyvän jäljen suomalaiseen sotahistoriaan.
Kesäkuu 28.päivä
Suomi viettää kesäkuun 28. päivänä vuosittain merkittävää päivää sotahistoriassaan. Tämä päivämäärä ei ainoastaan muistuta meitä jatkosodan ratkaisevista hetkistä, vaan myös kahden poikkeuksellisen sankarin, Ilmari Juutilaisen ja Hans Windin, ainutlaatuisesta tunnustuksesta. Heille myönnettiin 28. kesäkuuta 1944 harvinainen toinen Mannerheim-risti, kunnianosoitus, joka korosti heidän ylivertaista taituruuttaan ja rohkeuttaan Suomen ilmatilassa käydyissä taisteluissa. Heidän tarinansa ovat yhä edelleen inspiraation lähde ja osoitus suomalaisesta sisusta ja peräänantamattomuudesta vaikeimminakin aikoina. Heidän saavutuksensa osoittavat, miten yksilön panos voi olla ratkaiseva koko kansakunnan selviytymisen kannalta.
Sodan tarinoita: Jalkaväkirykmentti 4 – Punamustarykmentin nopea isku ja Valter Nordgrenin johtajuus
Jatkosodan hyökkäysvaiheen alussa, elokuussa 1941, Jalkaväkirykmentti 4, tuttavallisemmin tunnettu nimellä Punamustarykmentti, oli yksi Suomen armeijan iskukykyisimmistä yksiköistä. Sen ripeä ja määrätietoinen eteneminen Karjalan kannaksella ja myöhemmin Itä-Karjalassa sekä Maaselän kannaksella aina vuoden 1941 loppuun saakka oli osoitus erinomaisesta koulutuksesta ja tinkimättömästä johtajuudesta. Nämä taistelut käytiin usein äärimmäisen vaativissa olosuhteissa, korpien ja suomaiden halki, missä koko rykmentti saattoi edetä jopa kymmenen kilometriä tietöntä maastoa päivässä koukaten vihollisen sivustaan. Tämä ainutlaatuinen kyky liikkua vaikeassa maastossa ja yllättää vihollinen osoitti rykmentin poikkeuksellista joustavuutta ja taistelutahtoa.