Viime päivien tapahtumat Ukrainassa ovat jälleen saaneet suomalaisetkin miettimään reaalisesti sodan mahdollisuutta. Iso itäinen naapurimaa on tehnyt Ukrainassa jo vuosia asioita, jotka ovat tavallaan hiljaisesti myötäillen hyväksytty. Mutta mitä Ukraina ja Krimin niemimaa tarkoittaa suomalaisen sotahistorian valossa?
Krimin sota eli itämainen sota käytiin Venäjän sekä Osmanivaltakunnan, Britannian, Ranskan ja Sardinian muodostaman liittouman välillä vuosina 1853–1856. Krimin sota oli siirtomaakauden suurimpia eurooppalaisia sotia. Sodan lopulla Britannia liittolaisineen saavutti asettamansa sotatavoitteet, mutta kokonaisuutena Krimin sodasta on vaikea löytää selvää voittajaa.
Sotaa johdettiin huolimattomasti, ja sille olivat tyypillisiä logistiset ongelmat sekä välinpitämättömyys sotilaiden palvelusoloista. Krimin sota oli myös ensimmäinen suuri sota, jossa joukkotiedotusvälineet vaikuttivat poliittisiin prosesseihin erityisesti Britanniassa. Tämän mahdollistivat lennättimen käyttöönotto, jonka ansiosta tiedonvälitys sanoma- ja aikakauslehtiin oli aiempaa nopeampaa, sekä sotatoimialueelta otetut valokuvat ja tehdyt piirrokset.
Sotaa käytiin pääasiassa Krimin niemimaalla ja Balkanilla, mutta myös Itämerellä (Oolannin sota), Venäjän Tyynenmeren rannikolla ja Vienanmerellä.
Sodasta käytettiin yleisesti nimeä ”itämainen sota” aina toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan asti, kunnes nimeksi vakiintui ”Krimin sota”, kun historioitsija Jevgeni Tarle yhdisti kirjoissaan sodan toisen maailmansodan Krimin taisteluihin.
Sotatoimet Krimin niemimaalla
Syyskuussa 1854 liittolaisten joukot nousivat maihin Pohjois-Krimillä ja marssivat taistellen kohti Sevastopolia. Sodan ensimmäinen merkittävä kamppailu käytiin Almajoella, jossa venäläiset epäonnistuivat yrityksessään pysäyttää liittolaisarmeijoiden eteneminen. Venäläiset vetäytyivät sisämaahan päin ja liittoarmeija piiritti massiivisesti linnoitetun Sevastopolin kaupungin 20. syyskuuta 1854.
Almajoen häviöstä palautuneet venäläiset ryhmittyivät uudelleen ja muodostivat uhan liittoarmeijan huoltoyhteyksille ja erityisesti Balaklavan elintärkeälle satamakaupungille.
25. lokakuuta 1854 venäläiset hyökkäsivät Balaklavaan. Huonosti johdetun ja komentajien keskinäisestä rettelöinnistä kärsineen puolustuksen onnistui vain valtaisin menetyksin pysäyttää venäläisten hyökkäys ja varmistaa Balaklavan säilyminen huollon elämänlankana.
Balaklavan taistelussa tapahtui brittien taktisen taitamattomuuden takia yksi sotahistorian tunnetuimmista epäonnistumisista – englantilaisen kevyen ratsuväen rynnäkkö, jossa ratsuväki eteni rämäpäisesti laaksossa, jota venäläisten tykistöasemat ympäröivät kolmelta taholta. Valtavan tulituksen kohteeksi joutuneista seitsemästäsadasta ratsumiehestä vajaat kaksisataa selvisi takaisin omille linjoilleen. Tapaus saavutti suurta huomiota maailmalla, joka seurasi sotaa ensimmäistä kertaa erittäin pienellä viiveellä lehdistön kautta, koska lennätin uutisten välittämiseen oli keksittylähde?.
Balaklavan tappion jälkeen venäläiset yrittivät vielä kertaalleen murtaa Sevastopolin piirityksen Inkermanin taistelussa 5. marraskuuta 1854, mutta onnistuivat vain aiheuttamaan molemmille osapuolille valtaisia tappioita. Kuusi tuntia kestäneen taistelun jälkeen kokonaistappiot osapuolilla olivat 16 000 kaatunutta ja haavoittunutta. Tämän jälkeen sota muuttuikin asemasodaksi.
Vuosien 1854–1855 talvi paljasti julmalla tavalla puutteet liittoarmeijoiden huollossa ja ennen kaikkea brittisotilaat saivat kärsiä loputtomia tuskia puutteellisen sairaanhoidon, vaatetuksen ja muonituksen takia. Englanti ja Ranska lähettivät Krimille maavoimia yhteensä 450 000 miestä, joista 25 600 kaatui taistelussa ja 38 800 kuoli tauteihin. Kuvat ja raportit sotilaiden kärsimyksistä levisivät laajalti lehdissä ja vaikuttivat suuresti sotivien maiden kansalaismielipiteeseen ja sisäpolitiikkaan. Esimerkkinä voidaan mainita Florence Nightingale, rikkaan brittiläisen perheen tytär, joka lehtien kertomuksista kauhistuneena lähti järjestämään sotilaiden terveydenhoitoa Krimin sotatantereille. Florence Nightingalea on kutsuttu nykyaikaisen sotilassairaanhoidon äidiksi.
Tammikuussa 1855 Itävalta uhkasi liittyä liittolaisten puolelle, mikä aiheutti venäläisten vetäytymisen Valakian ja Moldavian alueilta. Venäläisten vetäytymisen jälkeen Itävalta miehitti alueet elokuussa 1855.
Piiritystoimissa viruvien sotilaiden helpotukseksi Sevastopolin kaupunki antautui 8. syyskuuta 1855. Sevastopolin kukistuminen merkitsi käytännössä sotatoimien päättymistä, vaikka venäläisten onnistui vielä voittaa turkkilaiset Kaukasiassa.
Oolannin sota Suomessa
Sodan aikana brittiläis-ranskalainen laivasto kävi tuhoamassa Bomarsundin linnoituksen Ahvenanmaalla, Svartholman merilinnoituksen Loviisan eteläpuolella sekä Ruotsinsalmen merilinnoituksen Kymissä (nyk. Kotkassa). Myös Viaporin linnoitusta Helsingin edustalla pommitettiin 46 tunnin ajan mereltä. Sotatoimet ulottuivat Kokkolaan ja Ouluun saakka.
Oulusta ja Raahesta saadut tiedot saivat kokkolalaiset varautumaan kauppaneuvos Anders Donnerin varustamina. Ennen brittien tuloa Vaasasta oli tullut avuksi kaksi venäläistä komppaniaa.
HMS Vulturesta ja HMS Odinista laskettiin vesille yhdeksän maihinnousuvenettä, joista osa oli varustettu kanuunoin. Yhdellä veneellä Halkokarille rantautuneet luutnantti Wise ja luutnantti Burton vaativat satamassa olevien laivojen ja olemattoman lautan sekä Venäjän laivastoa huoltavan omaisuuden luovuttamista brittiläisten haltuun. Pormestari Roos ja kauppaneuvos Donner tulkkina toimineen merikapteeni Wiklundin avustuksella torjuivat vaatimuksen.
Brittiläiset lähtivät hyökkäämään. Kenraali A. J. von Wendtin johdolla puolustajat kaatoivat makasiinien väliin pystytetyn valeaidan ja alkoivat ampua. Salmi oli katkaistu pystyttämällä puita, ja merelle näytti, että vesiväylä päättyisi. Lisäksi veneiden esteeksi oli vedetty kettinki estämään niiden pääsy Kokkolan rantaan Polttimoniemen ohitse. Maihinnousuhyökkäyksen epäonnistuessa alkoivat HMS Odin ja HMS Vulture ampua tykkitulta, mutta se ei osunut puolustajiin.
HMS Odinin laivalääkäri Edward Creen päiväkirjamerkintöjen mukaan brittiläiset eivät olleet odottaneet suomalaisten kykenevän puolustautumaan ja kuulivat myöhemmin kahden venäläisen rykmentin tulleen avuksi. Puolustajat olivat avanneet päiväkirjamerkintöjen mukaan tulen kauppamakasiinien välistä kaatamalla lauta-aidat, jotka oli siihen yllätystä ja puolustusta varten rakennettu. Kiväärien lisäksi brittiläisiä tulitettiin myös kahdella kenttätykillä. Maihinnousuveneet joutuivat perääntymään, vaikka vastasivat tuleen. HMS Vulturen tykillä varustettu vene, jossa oli 20 miestä, sai osuman. Brittiläisten henkilötappiot olivat kolme upseeria ja viisitoista matruusia kaatuneina ja kolme upseeria ja 31 matruusia vankeina.
Puolustajien sotasaaliiksi jäi yksi maihinnousuvene, jonka miehistö joutui vangiksi. Väestö otti sotasaalista ja nautti sotasaaliiksi saamaansa viiniä. Kasakat olivat alkoholin vaikutuksen alaisina toista päivää eivätkä kyenneet huoltamaan hevosiaan kunnolla. Voitto kulminoitui kansanjuhlaksi.
Sotatoimia Itämerellä kutsutaan Suomessa Oolannin sodaksi Ahvenanmaan ruotsinkielisen nimen Åland mukaan.
Krimin sota testinä suomalaisten lojaalisuudesta Venäjälle
Keisarit olivat edellä esitetyn mukaisesti kiittäneet jo sodan aikana senaattia, taisteluun osallistuneita, sota-alusten rakentajia, kaupunkilaisia ja tiettyjä kansalaisia. Nämä olivat saaneet henkilökohtaisia lahjoja ja huomionosoituksia. Heitä oli palkittu sotilaiden tapaan myös kunniamerkein urhoollisuudesta tai osallisuudesta sotatoimien tukemiseen. Lähes 3 500 sotatoimissa mukana ollutta siviiliä sai anomuksestaan sodan muistomitalin. Keisari oli myös antanut luvan käyttää autonomisen Suomen omia rahavaroja suorina rahakorvauksina tai työllisyystöihin niiden toimeentulon takaamiseksi, jotka olivat vihollisen sotatoimien takia menettäneet omaisuuttaan tai toimeentulonsa vihollisen kauppameriliikenteeseen kohdistaman toiminnan takia.
Suomi oli edelleen kauppalaivastollaan merkittävä tekijä Venäjän merellisen suurvalta-aseman voimistamiseksi. Suomi oli kauppameriliikennettä suojaamaan tarkoitetulle uudistuvalle Venäjän laivastolle myös merkittävä tukialue Itämeren alueella. Suomen telakat olivat jo sodan aikana osoittaneet kykynsä rakentaa uudenaikaisia Venäjälle tärkeitä sota-aluksia myös tulevina vuosina.
Aleksanteri II oli vieraillut maaliskuun lopulla 1856 Helsingissä, Turussa, Tampereella, Hämeenlinnassa ja Viipurissa. Autonomisen Suomen senaatissa hän lausui sydämelliset kiitoksensa kaikkien uskollisten suomalaisten osallistumisesta maansa puolustamiseen. Hän ilmoitti luottavansa suomalaisiin. Tämän hän myös toisti yliopistossa käyntinsä yhteydessä pitämässään puheessa ylioppilaille, jotka olivat olleet pahiten epäiltyjä epälojaalisuudesta. Matkan kaikissa kohteissa oli keisarille osoitettu mittavien virallisten järjestelyiden lisäksi myös kansan syvien rivien kunnioittavia huomionosoituksia. Sodan aikana kenraalikuvernöörinä toiminut von Berg ylisti 14.4.1856 rauhanteon juhlan yhteydessä pitämässään puheessa siviilien panostusta sotatoimiin ja uskollisuutta keisarin Venäjälle.
Kaikki keisarin hyväksymät uudistukset alkoivat vaikuttaa jo 1856 eli ennen maaorjien vapauttamista. Ne vaikuttivat vuosikymmenet suomalaisen yhteiskunnan voimistumiseen. Siitä voi myös päätellä, että keisari näki turvallisuuspoliittisesti uskollisten suomalaisten taistelevan jatkossakin sitä tehokkaammin ja voimakkaammin lännestä Venäjälle iskevää mahdollista vihollista vastaan, mitä vauraampi maa olisi. Jo ennen Krimin sotaa kansan elintason nostamisella oli pyritty vaikuttamaan Ruotsin propagoiman Suomen skandinavistien politiikan epäonnistumiseksi. Keskeisenä oli Suomen merikaupan kehittäminen Venäjän pyrkiessä edelleen merelliseksi suurvallaksi. Suomen omin varoin rakentamat liikenneyhteydet, joista etenkin rautatiet Venäjältä Suomeen tehostivat sen joukkojen nopeaa siirtoa Suomeen tarpeen tullen. Ne yhdistivät myös Suomen eri osia toisiinsa, jolloin maan taloudellinen ja kulttuurinen kokonaisuus tiivistyi.
Ukrainan vallankumous 2014 ja Venäjän Krimin miehitys
Ukrainan vallankumous 2014 tarkoittaa helmikuussa 2014 tapahtunutta vallankumousta, jonka yhteydessä presidentti Viktor Janukovytš erotettiin. Vallankumousta edelsivät kuukausia kestäneet mielenosoitukset ja väkivaltaisuudet maan pääkaupungissa Kiovassa ja muualla Ukrainassa. Väkivaltaisuuksissa kuoli yli sata mielenosoittajaa ja poliisia. Vallankumouksen vastatoimena Venäjä miehitti Krimin. Miehitystä Ukrainan valtaan noussut uusi hallitus piti sodanjulistuksena. Tilanteen seurauksena myös Itä-Ukrainan tilanne muuttui konfliktiksi.
Assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen päämääränä on ollut Ukrainan liittyminen Euroopan unioniin. Presidentti Viktor Janukovytš linjasi vuonna 2010, ettei Nato-jäsenyys ole ajankohtainen kysymys liittoutumattomaksi itsensä määrittelevälle Ukrainalle. Ukrainan välit muihin Euroopan maihin olivat ennen mielenosoituksia kunnossa. Alueellisesti maa on ollut aktiivinen muun muassa luomalla Demokraattisen valinnan yhteisöä GUAM-järjestöä (Georgia, Ukraina, Azerbaidžan, Moldova) ja osallistumalla Mustanmeren taloudelliseen yhteistyöhön (BSEC). Maa tavoitteli Janukovytšin aikaan alueellisesti merkittävää roolia.
Mielenilmaukset saivat alkunsa marraskuussa 2013, kun EU-myönteiset ukrainalaiset – Maidanin kansanliikkeeksi kutsutut – alkoivat protestoida Kiovassa presidentti Janukovytšin päätöstä hylätä assosiaatio- ja vapaakauppasopimus Euroopan unionin kanssa ja hakea sen sijaan tiiviimpää taloudellista suhdetta Venäjän kanssa. Lisäksi mielenosoituksien taustalla oli yleinen tyytymättömyys Ukrainan johtoon, kasvavaan korruptioon sekä maan talouden kriisiin. Sadattuhannet ukrainalaiset jalkautuivat katuprotesteihin, jotka äityivät väkivaltaisiksi venäläismielisen hallinnon ja kansalaisten välillä. Kyseessä olivat Ukrainan suurimmat mielenosoitukset sitten oranssin vallankumouksen.’
Vallankumousta seurasi separatististen ukrainanvenäläisten mielenosoituksia Krimillä sekä Itä- ja Etelä-Ukrainassa. Jotkut kannattivat alueellista irtautumista Ukrainasta ja liittymistä Venäjään. Venäjältä tulevaa propagandaa, Ukrainassa näkyviä venäläisiä televisiokanavia, sotilaita ja agitaattoreita syytettiin laajalti epävakauksien lietsonnasta.
Maa otti askeleen länsimaisempaan suuntaan vuoden 2004 oranssin vallankumouksen yhteydessä, kun länsimielinen Viktor Juštšenko nousi presidentiksi vastaehdokkaan karkean vaalivilpin paljastuttua. Hänen vastustajanaan oli silloin Alueiden puolueen Viktor Janukovytš, joka nousi valtaan 2010 oranssin vallankumousliikkeen hajottua. Ukrainan taloudellinen tilanne on sittemmin heikentynyt merkittävästi. Euroopan unioni ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat evänneet Ukrainan avunpyynnöt taloudellisen tilanteen korjaamiseksi, koska Ukraina ei ole suostunut niiden vaatimuksiin lainsäädännön ja talouden uudistamisesta. Ukrainaa on vaadittu korjaamaan vaalilainsäädäntönsä puutteita ja puuttumaan poliittisten vankien tilanteeseen. Ukraina kieltäytyi allekirjoittamasta assosiaatio- ja vapaakauppasopimusta Euroopan unionin kanssa 21. marraskuuta 2013
Vallankumouksen jälkeen
Uuden hallituksen muodostaminen arvioitiin ennakkoon vaikeaksi opposition hajanaisuuden takia. Sitä kuvasti myös vuoden 2004 oranssissa vallankumouksessa muodostettu riitaisa hallitus. Maan taloudellinen tilanne on lisäksi erittäin heikko. Uusi hallitus saatiin aikaan 26. helmikuuta, ja pääministeriksi nimitettiin Arseni Jatsenjuk.
Entinen presidentti Viktor Janukovytš sanoi torstaina 28. helmikuuta olevansa edelleen Ukrainan presidentti ja syytti valtaan noussutta hallitusta nationalistiseksi ja fasistiseksi. Hän syytti sitä vastuuttomasta länsimielisestä politiikasta, jota kannattaa vain vähemmistö ukrainalaisista. Entinen presidentti kiisti käskeneensä poliisia ampumaan mielenosoittajia. Janukovytšin mielestä Krimin niemimaan kuuluisi pysyä Ukrainassa eikä erota ja toivoi, ettei pitkittyneeseen kriisiin tarvitsisi puuttua sotilaallisin keinoin. Samassa puheessa Janukovytš kertoi, ettei aio osallistua ehdokkaana toukokuussa pidettäviin presidentinvaaliin. Venäjä lupasi taata entisen presidentin turvallisuuden. Ensimmäinen tv-esiintyminen vallankumouksen jälkeen tapahtui Venäjällä Ukrainan vastaisella rajalla Donin Rostovissa.
Krimin alueella asui tuolloin noin kahdeksan miljoonaa venäläistaustausta, ja parilla miljoonalla oli Venäjän passi. Alue kuului vuoteen 1954 Venäjän sosialistiseen federatiiviseen neuvostotasavaltaan. Nikita Hruštšov teki 1954 päätöksen alueen liittämisestä Ukrainan neuvostotasavaltaan ystävyyden osoituksena. Sevastopolissa oli Venäjän Ukrainalta vuokraama alue, jossa oli Mustanmeren laivaston päätukikohta.
Venäjän miehitys
Tunnuksettomat aseistautuneet sotilaat – joiden presidentti Vladimir Putin myöhemmin myönsi olleen venäläissotilaita – panssaroituine ajoneuvoineen ottivat Simferopolin ja Sevastopolin Belbekin lentoaseman haltuunsa 28. helmikuuta. Samana päivänä Ukrainan ylin johto sai viestin Venäjältä, jonka mukaan Ukrainan on annettava Krimin niemimaa Venäjälle ilman vastarintaa, jotta verenvuodatukselta ja koko Ukrainan valtaukselta vältyttäisiin. Myöhemmin samana päivänä joukot vetäytyivät lentokentiltä, mutta Belbekin lentoasemalta vallattiin yksittäinen kiitotie ja lentoliikenne keskeytyi kyseisellä kentällä. Ukraina syytti Venäjää valtauksista. Venäjä kiisti rikkoneensa Ukrainan kanssa solmimiaan sopimuksia, jotka koskevat Venäjän laivaston läsnäoloa Krimillä. Se torjui Ukrainan neuvottelupyynnön pitäen Krimin tapahtumia seurauksina maan sisäisille tapahtumille.
Krimin autonomisen tasavallan vasta nimitetty pääministeri Sergei Aksjonov ilmoitti ottaneensa alueen kaikki asevoimat komentoonsa. Pääministeri pyysi Venäjältä tukea Krimin konfliktin rauhoittamiseksi, mihin Venäjä on vastannut myöntävästi. Ukrainan hallitus ei ole tunnustanut Aksjonovin asemaa. Aksjonov edustaa pientä Venäjälle myötämielistä puoluetta, joka sai neljä prosenttia äänistä edellisissä aluevaaleissa.
Venäjän presidentti Vladimir Putin pyysi maansa parlamentin, liittokokouksen ylähuoneelta eli federaationeuvostolta luvan aseelliseen voimankäyttöön Krimillä. Federaationeuvosto puolestaan pyysi presidentti Putinia vakauttamaan Krimin tilanteen keinolla millä hyvänsä ja myönsi luvan. Federaationeuvostossa käydyissä keskusteluissa esitettiin lopunajan seurauksia, jos Venäjä epäonnistuisi ”fasistisen uhan” leviämisessä rajoillaan sekä syytettiin länsimaiden johtajia Ukrainan tilanteen lietsomisessa. Harkovassa ja Donetskissa oli yhteenottoja venäläisaktivistien ja nykyhallinnon välillä ja useita ihmisiä on loukkaantunut. Venäläisjoukkojen määrän arvioitiin kasvatetun 15 000 sotilaaseen maaliskuun alkuun mennessä.
Ukrainan toimea hoitava presidentti Oleksandr Turtšynov ilmoitti saman päivän illalla Ukrainan armeijan olevan valmiustilassa. Seuraavana aamuna 2. maaliskuuta Ukraina määräsi sotilasjoukkojen liikekannallepanon. Pääministeri Arsen Avakov on lausunut sotilaallisen yhteenoton johtavan sotaan ja kaikkien suhteiden katkeamiseen Moskovaan. Myöhemmin sunnuntaina pääministeri syytti Venäjää sodan julistamisesta Ukrainalle.
Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto käsitteli Krimin kriisiä. Kokous päättyi ilman päätöslauselmaa. Venäjällä on veto-oikeus turvallisuusneuvostossa. Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska ja Kanada ilmoittivat peruneensa osallistumisen G8-maiden Sotšissa Venäjällä toukokuussa pidettävän kokouksen valmisteluihin toistaiseksi. Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry uhkasi Venäjää G8-jäsenyyden menettämisellä. Nato piti Venäjän toimia koko Euroopan rauhan uhkana. Turvallisuusneuvosto kokoontui hätäkokoukseen myös juuri ennen Krimin kansanäänestystä, jossa oli tarkoitus saada äänestyksen merkityksettömäksi toteava päätöslauselma. Venäjä esti päätöslauselman veto-oikeudellaan. Kiina jätti länsimaiden toiveiden mukaisesti äänestämättä.
Venäjän media uutisoi Ukrainan tapahtumista propagandamaisen yksipuolisesti. Venäläisissä pääviestimissä käytettiin tyypillisiä sotapropagandan keinoja. Totalitaarisen viestinnän turvaamiseksi esimerkiksi Krimillä katkaistiin kolmen ukrainalaisen televisiokanavan lähetykset maaliskuun alkupäivinä. Tilalla lähetettiin venäläisiä televisiokanavia. Krimin aluehallinto pyrki muutenkin vaientamaan kriittisiä puheenvuoroja. Esimerkiksi poliisi ei suojellut toimittajia, jolloin aseistetut ryhmät pääsivät uhkailemaan, keskeyttämään toimittajien työn ja takavarikoimaan toimittajien työkaluja. Vastaavasti Ukrainassa Venäjän television lähetykset katkaistiin.
Maaliskuun 3. päivänä Ukraina kertoi, että Venäjän Mustanmeren laivasto tekisi hyökkäyksen Krimin joukkoja kohtaan mikäli nämä eivät antaudu. Mustanmeren laivasto ja myöhemmin myös Venäjän puolustusministeriö kiisti väitteen. Ukrainan rajaviranomaiset kertoivat Venäjän tuoneen lisäjoukkoja Krimille. Venäjän joukot valtasivat lauttasataman Kertšin kaupungissa. Sieltä oli tarkoitus pääministeri Dimitri Medvedevin mukaan rakentaa 2010 tehdyn sopimuksen mahdollistama silta Venäjän puolelta Ukrainaan. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin tarkkailijoita saapui Ukrainaan. YK:n oli tarkoitus pitää uusi hätäkokous vielä samana iltana Venäjän pyynnöstä.
Venäjän presidentti Vladimir Putin kommentoi 4. maaliskuuta ensimmäistä kertaa Krimin tapahtumia konfliktin puhjettua. Putin sanoi ettei Venäjällä ole intresseissä sotilaalliseen voimankäyttöön Krimillä, mutta piti sitä viimeisenä vaihtoehtona eikä sen liittäminen Venäjään ole suunnitelmissa. Hän tuolloin vielä kiisti, että venäläisjoukot olisivat vallanneet Krimin vaan kyseessä olisi paikalliset ”itsepuolustusjoukot”. Samaan aikaan Venäjä nosti omien sotilaskohteiden valmiutta. Putin luonnehti Ukrainan vallankumousta perustuslain vastaiseksi ja piti Viktor Janukovitšia edelleen maan virallisena, mutta asemansa menettäneenä presidenttinä. Putin lupasi taloudellista tukea Krimille.
Aseistautunut joukko pidätti YK:n lähettilään lyhyeksi ajaksi Simferopolissa Krimillä. Venäläissotilaat estivät Etyjin tarkkailijoiden pääsyn Krimin tarkastuspisteellä. Venäjä ei ole myöntänyt sotilaidensa estäneensä tarkkailijoita. Myöhemmin presidentti Putin ja Etyjin sveitsiläisedustajat pääsivät kuitenkin sopuun, että tarkkailijoita voidaan päästää Ukrainaan.
Krimin alueparlamentti hyväksyi yksipuolisen päätöksen, että Venäjän joukot ovat ainoa hyväksytty aseellinen voima Krimillä. Seurauksena ukrainalaisia joukkoja kohdellaan miehittäjinä.
10. maaliskuuta Krimin pääministeri Sergei Aksjonov kertoi niemimaan perustaneen oman armeijan, joka liitetään mahdollisesti Venäjän armeijaan jos tulevassa kansanäänestyksessä krimiläiset päättävät liittyä Venäjään. Ukrainan pääministeri Jatsenjuk vei konfliktin käsiteltäväksi YK:n turvallisuusneuvostoon. Venäjä lupasi Krimille 40 miljardin ruplan (790 miljoonaa euroa) suuruisen yritystuen.
11. maaliskuuta Ukrainan rajaviranomaiset ilmoittivat venäläisten maahanlaskujoukkojen tunkeutuneen pitkälle Arabatinkynnäälle sekä tuoneen joukkoja jo Strelkovojen (Strilkoven) kylän lähistölle, eli kynnään pohjoisosiin Ukrainan Hersonin alueen puolelle.Venäjän presidentti Vladimir Putin katsoi, että Krimin johdon tarkoituksena on toimillaan suojella alueen väestön etuja.
Kansanäänestyksen jälkeen 18. maaliskuuta 2014 presidentti Putin ja myöhemmin duuma hyväksyi päätöksen liittää Krim Venäjään. Ukraina ja länsimaat tuomitsivat kansanäänestyksen laittomana ja Krimin liittämisen Venäjään. 21. maaliskuuta Venäjän parlamentin ylähuone hyväksyi yksimielisesti Krimin liittämisen Venäjään.
6. huhtikuuta venäläismieliset mielenosoittajat valtasivat hallintorakennuksia Itä-Ukrainassa muun muassa Slovjanskissa[119], Luhanskissa ja Harkovassa. Seuraavana päivänä Donetskissa hallintorakennuksen vallanneet julistivat kaupungin ”Donetskin kansantasavallaksi”. Tšekin presidentti Miloš Zeman vaati hallintorakennusten valtausten jälkeen Nato-joukkoja Itä-Ukrainaan jos Venäjä yrittää ottaa alueen haltuunsa.
13. huhtikuuta venäläismieliset mielenosoittajajoukot valtasivat hallintorakennuksia Slovjanskissa. Samana päivänä Kramatorskissa aseistautuneet joukot hyökkäisivät poliisiasemalle ja tilanne ajautui tulitaisteluksi Ukrainan turvallisuusjoukkojen kanssa. Seuraavana päivänä sisäministeri Arsen Avakov julisti ”terrorismin vastaisen operaation” mielenosoittajia vastaan Slovjanskissa. Ukrainan turvallisuusjoukot ja aseistautuneet mielenosoittajat ottivat tämän jälkeen yhteen. Useita henkilöitä kuoli yhteenotoissa. Itä-Ukrainan levottomuudet levisivät myös Kaakkois-Ukrainassa sijaitsevaan Mariupolin kaupunkiin vaatien itsenäisen valtion perustamista Itä-Ukrainaan. Kielenkäyttö on niinkin kovaa, että vt. presidentti Turtšynov sanoo Venäjän käyvän sotaa Ukrainaa vastaan kylvämällä epäjärjestystä Itä-Ukrainassa.
Itä-Ukrainen sota 2014-2022
Itä-Ukrainan Donetskin ja Luhanskin alueilla toimivat eri separatistiryhmät alkoivat miehittää Itä-Ukrainan hallintorakennuksia. Ukrainan mellakkapoliisi oli voimaton ja osin halutonkin estämään näitä valtauksia. Sisäministeri Arsen Avakov uhkasi 11. huhtikuuta 2014 lopettaa valtaukset voimatoimin, jos ne jatkuvat. 14. huhtikuuta Ukrainan virkaatekevä presidentti Oleksandr Turtšynov ilmoitti ”terrorismin vastaisen operaation” aloittamisesta kapinallisia vastaan. Terrorismin vastaisen operaation aluksi ukrainalaisia eliittisotilaita antautui venäläisille separatisteille. Ukrainan armeijassa näytti esiintyvän taisteluhaluttomuutta ja petturuuttakin.
Toukokuussa taisteltiin muun muassa Donetskin lentoaseman alueella. Kapinalliset olivat linnoittautuneet muun muassa Slovjanskin ja Kramatorskin kaupunkeihin. Slovjanskin ryhmää johti Venäjän sotilastiedustelun upseeri Igor Girkin alias ”Strelkov”. Eri kapinallisryhmillä oli myös keskinäisiä kahnauksia. Venäjältä tulleiden uskottiin pyrkivän kapinallisryhmissä niskan päälle. Kapinallisalueilla vallitsi laittomuus ja hallinto, jossa oli hirmuvallan piirteitä. Ukrainan armeija tulitti erityisesti Kramatorskia ankarasti, ja väki pakeni kaupungista.
Venäläismieliset kapinalliset ampuivat alas Ukrainan armeijan lentokoneita ja helikoptereita. Ukrainan armeija onnistui kokoamaan joukkonsa kesäkuussa 2014 laajaan operaatioon kapinallisia vastaan. Käyttämällä raskaista aseistusta armeija onnistui heinäkuun alussa ajamaan kapinalliset pois Slovjanskin seuduilta Donetskiin. Armeija alkoi tulittaa Donetskia saartaen sen pitkien taistelujen jälkeen. Piiritetyssä Donetskissa oli pula muun muassa vedestä, sähköstä ja bensiinistä.
Venäläisiä vapaaehtoisiksi kutsuttuja joukkoja raskaine aseineen tunkeutui Itä-Ukrainaan auttamaan ahdinkoon joutuneita kapinallisia elokuun lopussa 2014. Kapinalliset etenivät monilla alueilla. Ukrainan armeija kärsi raskaita tappioita ja vetäytyi nopeasti. Syyskuussa venäläismielisillä oli hallussaan koko Itä-Ukrainan Venäjän raja Luhansk–Mariupol-linjan takana. Kapinallisten alueella asuvista Itä-Ukrainan venäjänkielisistä asukkaista suurin osa ei halunnut Ukrainan yhteyteen.
Venäjä kiisti osallisuutensa sotatoimiin. Syyskuussa 2014 sovittiin tulitauko ja tehtiin rauhantunnusteluja Minskissä. Taistelut hiljenivät monin paikoin, mutta jatkuivat muun muassa Donetskin lähellä. Venäjä näytti vetäneen joukkojaan pois. Taistelut eivät tauonneet lokakuussakaan.
Donbassin alueen kapinalliset järjestivät parlamentti- ja toimeenpanovallan vaalit 2. marraskuuta 2014. Ukrainan hallituksen mielestä vaalit rikkoivat tulitaukosopimusta. Niinpä hallitus katkaisi kapinallisalueiden rahoituksen ja eristi sen muusta maasta, ja lähetti lisää joukkoja Itä-Ukrainaan. Toisaalta kapinalliset sanoivat Ukrainan rikkovan tulitaukosopimusta ja pyrkivän uuteen hyökkäykseen. Marraskuun alussa Venäjä oli lisännyt taas joukkojaan rajalla, ja Ukrainan armeijan mukaan venäläispanssarit ylittivät rajan. Venäjä ilmoitti jälleen, ettei sillä ole sotilaita Ukrainassa. Donetskin lähelle venäläismielisten puolella siirrettiin paljon raskaita aseita, ja siellä oli kovaa tulitusta.
Vuosina 2016–2017 sota aaltoili molemmilla rintamilla uusista tulitauoista huolimatta. Separatistit pyrkivät valtaamaan stategisia kohteita. Näitä olivat muun muassa Mariupol ja Avdijivkan läheinen maantie. Ukrainalaiset kykenivät torjumaan kapinallisten etenemisen. Heinäkuussa 2017 länsi salli aseavun Ukrainalle. Tarkkailijoiden mukaan Venäjä pyrki Ukrainassa nopeisiin aluelaajennuksiin. Ukrainassa tapahtui noin yhdeksän salamurhaa, joista Ukrainan hallinto syytti Venäjää.
Donetskin kansantasavallan separatistijohtaja Aleksandr Zahartšenko murhattiin pommilla elokuun 31. päivänä. Venäjän hallinnon mukaan syyllinen oli Ukraina. Mutta venäläinen oppositiolehti Novaja gazetassa syyksi epäiltiin sitä, että Zahartsenko vaati liian suuria osuuksia Donbassin viennistä, eikä Kremlissä pidetty siitä.
Venäjä valtasi 25. marraskuuta kolme ukrainalaista sotalaivaa, jotka kulkivat Krimin sillan ali. Venäjän mielestä Ukrainan sotalaivat kulkivat sen aluevesillä. Venäjä ja Ukraina syyttivät välikohtauksesta toisiaan. Läntisten tahojen mielestä Venäjä pyrki rajoittamaan Ukrainan Asovanmeren satamista käymää merikauppaa. Tämä merkitsi konfliktin laajentumista yhä suoremmin Ukrainan ja Venäjän väliseksi.
Syksyllä 2018 Ukrainaan loikannut separatistipäällikkö Sveltana Driuk kertoi maaliskuussa 2019, että separatistijoukkoihin istutetaan venäläisiä joukkoja. Driukin mukaan venäläiset myös johtavat separatisteja. Joukko-osastoilla on valmiit tietokannat peitehenkilöllisyyksistä, joita Venäjän armeijan sotilaille voidaan antaa kun heitä lähetetään Itä-Ukrainaan, jolloin venäläiset sotilaat voivat esiintyä virallisesti itäukrainalaisina. Täysimittaisessa hyökkäyksessä Venäjä saattaisi siirtää separatisteiksi jopa 100 000 sotilasta.
2019 Zelenskyi tapaa Putinin
Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Ukrainan uusi presidentti Volodymyr Zelenskyi tapasivat joulukuussa 2019 ensi kerran Pariisissa ja he sopivat muun muassa kattavasta tulitauosta, vankien vaihdosta ja uusien rajanylityspaikkojen luomisesta. Suuret poliittiset kysymykset jäivät pöydälle. Näitä ovat Venäjän ja sen tukemien joukkojen vetäminen pois Itä-Ukrainasta ja vaalien järjestäminen. Kokous oli silti merkittävä, koska rauhanprosessi oli ollut täydellisesti pysähdyksissä yli kolme vuotta.
27. heinäkuuta 2020 Itä-Ukrainassa solmittu tulitauko rikkoutui heti.
2021 sanasota
Noin 20 Ukrainan sotilasta kuoli ja 60 haavoittui vuoden 2021 kolmena ensimmäisenä kuukautena. Ampuminen ja jännite lisääntyi. Venäjä siirteli joukkojaan Ukrainan rajan lähellä.[94] Länsi ja Venäjä syyttelivät toisiaan provokaatioista.Venäjä lopetti sotaharjoituksensa Ukrainan rajan läheisyydessä 23. huhtikuuta 2021.
Marraskuussa 2021 Venäjä ja Ukraina olivat keskittäneet kumpikin omalle puolelle rajaa joukkojaan. Ukraina syytti Venäjää hyökkäyksen valmistelusta. Venäjä sanoi ettei aio hyökätä Ukrainassa, mutta vastusti esimerkiksi Naton hyökkäysohjusten tuomista Ukrainaan. Venäjän mukaan Ukraina ei halunnut ratkaista ongelmaa Donbassissa.
2022 Ukrainan sota
Venäjän presidentti Vladimir Putin tunnusti Donetskin ja Luhanskin kansantasavallat itsenäisiksi 21. helmikuuta 2022. 24. helmikuuta 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.