Itä-Suomen unohdettu miehitys

|

admin

Tämä teksti on julkaistu alunperin Savon Sanomissa.

Porkkalan miehitys ja sen vapautuminen vuosikymmentä myöhemmin muistetaan. Suurelle yleisölle lähes sen sijaan tuntematon tosiasia on, että neuvostojoukot miehittivät vuonna 1944 myös kahta itärajan pitäjää Suomussalmea ja Kuusamoa jatkosodan päätteeksi saksalaisten poisajoon liittyen.

Jatkosodan päätyttyä Neuvostoliiton kanssa syyskuussa 1944 ja aselevon astuttua voimaan 4.9. oli suomalaisten internoitava Pohjois-Suomessa ja Lapissa olevat saksalaiset sotavoimat. Rauhanneuvottelujen ennakkoehtojen mukaan saksalaisten oli poistuttava maasta 15.9. mennessä. Neuvostojoukot pysähtyivät Suomen rajalle jääden odottamaan miten saksalaisten saaminen pois Suomen maaperältä sujuisi.

Monien neuvottelujen ja välikohtausten jälkeen oltiin tilanteessa, että sota saksalaisia vastaan alkoi todenteolla syyskuun lopulla. Kuusamon ja Suomussalmen suunnassa saksalaisia joukkoja oli Kiestingissä ja Uhtualla armeijakunnan (III AK) verran. Tieyhteys oli Kuusamon Lämsänkylän kautta ja Suomussalmella Juntusrannalta.

Saksalaiset olivat aloittaneet vetäytymisen kohta aselevon jälkeen. Kuusamon kirkonkylässä oli suuri määrä Kiestingin joukkojen huoltomuodostelmia, joiden täydentämistä ja idässä olevien joukkojen suoraa tukea varten saksalaiset olivat rakentaneet Todt-työorganisaation ja venäläisvankien avulla kapearaiteisen junaradan (kenttärata) Hyrynsalmelta Kuusamoon.

Lämsänkylän-Kiestingin huoltotie oli puunrungoilla vahvennettu niin sanottu kapulatie maaston ollessa paikoin soista. Sen rakenne oli hyvin näkyvissä lähellä valtakunnan rajaa vielä 1950-luvulla.

Kuusamossa siviiliväestön evakuointi alkoi 8.9. kestäen viisi päivää. Kirkonkylään jäivät vain lääkäri ja kappalainen. Nimismies oli saanut käskyn jäädä Kuusamoon edustamaan Suomen valtiota ja neuvottelemaan venäläisten kanssa, mutta hän poistui luvatta ja menetti virkansa.

Itärajalla ratkaisevaa osaa saksalaisten karkottamisessa näytteli Rajajääkäriprikaati, joka sai syyskuun lopulla tehtäväksi edetä tietä Hyrynsalmi-Suomussalmi-Kuusamo, internoida saksalaiset joukot ja järjestää rajan vartiointi.

Prikaatin toimintaan vaikutti se, että vajaan kahden divisioonan vahvuiset neuvostojoukot olivat edenneet vetäytyviä saksalaisia seuraten rajan yli Suomen puolelle Suomussalmelle ja Kuusamoon. Prikaatin Kuusamoon etenemään käsketty Rajajääkäripataljoona 8 ei voinut täyttää tehtäväänsä, koska sinne johtava valtatie oli neuvostojoukkojen hallussa. Pataljoonan piti kiertää Taivalkosken kautta Oulu-Kuusamo-tielle vajaan kolmen peninkulman päähän Kuusamon taajamasta ja jäädä siihen asemiin.

Saksalaiset lähtivät Kuusamosta 23.9. ja venäläiset tulivat heidän kintereillään saman päivän iltana. Ennen lähtöään saksalaiset polttivat kirkonkylän talot. Kirkon polttivat Kiestingistä vetäytyneet Schutz-Staffel-joukot (SS). Heille tällaiset hävitystyöt oli uskottu muuallakin.

Venäläiset asettuvat taloksi Venäläiset perustivat varuskuntansa Kuusamon kirkonkylän korsuihin sekä harvoihin ehjäksi jääneisiin rakennuksiin ja parakkeihin ulottaen partiointinsa kymmeniä kilometrejä Ouluun, Rovaniemelle ja Sallaan päin.

Oulun suunnassa demarkaatiolinjan rajamerkki oli Kuolion kylässä 22 kilometrin päässä, josta pari kilometriä Ouluun päin oli suomalainen rajakomppania ja sen takana Rajajääkäripataljoona 8. Rajakomppanian päällikön mukaan kirkonkylä oli yhtä korsukylää, jossa aitovenäläiseen tyyliin oli koreita tähdillä ja ”työkaluilla” kruusattuja riemukaaria niin kuin myöhemmin Porkkalassakin.

Demarkaatiolinja oli täysin ylimalkainen maastoon merkitsemätön kuviteltu linja, jonka itäpuolella suomalaisten sotilaiden liikkumista ei pidetty selkkausvaaran vuoksi suotavana.

Pitkälle epämääräisenäkin rajalinja oli kuitenkin olemassa, mutta siitä huolimatta venäläiset jalkaväki- ja ratsupartiot suorittivat tiedustelua kauaksi länteen aina Kostonjärvelle saakka 55 km päähän Kuusamon taajamasta.

Suomalaisilla siviileillä oli oikeus tulla Kuusamoon Oulun lääninhallituksen antamalla luvalla, joka käännettiin venäjäksi ennen Kuusamoa sijaitsevassa neuvostoesikunnassa.

Venäläiset korostivat, että suomalaiset siviilit saavat vapaasti liikkua kunnan alueella lupatodistuksellaan, mutta sotilailta pääsy oli kielletty. Siviileiltä venäläiset ottivat haltuunsa kelloja ja muuta sopivaa tavaraa. Kuusamon taloista venäläiset ottivat omakseen mitä tarvitsivat. Varsinkin syrjäkyliltä, mitkä olivat säästyneet saksalaisten otoilta, hävisivät astiat, hetekat ja jopa muikkunuotat.

Rajakomppanian päällikkö oli erään poliisin kanssa todistamassa 17.11. kun viimeinen neuvostokuorma-auto suuntasi itään lastinaan kuusamolaista siviilitavaraa. Päällikkö pysäytti auton yrittäen tarkastaa sen, mutta

Suomussalmella venäläiset rakensivat laajan mökkikylän ilmeisesti talvehtimista varten vuoden 1945 puolelle saakka, kun poislähdöstä ei ollut tietoa tai ei haluttukaan heti lähteä.

Miksi venäläiset janttautuivat rajalle? Vajaan neuvostodivisioonan ”kaivautuminen” Kuusamoon ja Suomussalmelle jäänee tarkoitukseltaan hämärän peittoon. Oliko päämääränä vallata lisämaata, kuten venäläisten tapana aina on ollut vai epäluottamus suomalaisten kykyyn saada saksalaiset äkkiä pois maasta? Välirauhansopimus nimenomaan edellytti venäläisiltä rajalle pysähtymistä. Venäläisiltä itseltään miehityksen aikana kysyttäessä heidän vastauksensa oli ollut, että ”he ovat täällä kaiken varalta”.

NL:n joukot olivat tulleet Suomussalmenkin kohdalla kauaksi rajasta pitäen hallussaan Suomussalmen-Perangan-Kuusamon maantietä samoin kuin siitä idempänä olevaa Juntusrannan tietä.

Neuvostoliitto oli voittajavaltio, ja Suomi oli ollut Natsi-Saksan liittolainen. Voittaja halusi näyttää mahtiaan antaen joukkojensa harjoittaa ”pientä svobodaa” tuhansien neliökilometrien alueella. Käytännössä tämä oli asukkaiden omaisuuden ryöstämistä kun isännät emäntineen olivat evakossa.

Kuusamon-Suomussalmen alueella neuvostojoukot vetäytyivät vasta 12.11.1944 rajan yli omalle puolelleen ja vastuu rajanvartioinnista siirtyi joulukuun alussa Rajavartiolaitokselle. Ivalossa, jonka venäläiset olivat myös miehittäneet, he viihtyivät lähes vuotta pitempään, ja se oli jo pahempi paikka Pääesikunnalle ja Lapin joukkojen komentajalle kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuolle.

Kirjoittaja on everstiluutnantti evp. ja filosofian maisteri Kuopiosta.

Yksi kommentti artikkeliin ”Itä-Suomen unohdettu miehitys”

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.