Korimaisen sotadraaman VERIMALJA-elokuvan traileri julkaistu

|

admin

Elokuvateattereissa 19.8.2022 alkaen.

Verimalja on kotimainen sotadraamaa, rosoista genre-elokuvaa sekä epookkiseikkailua yhdistelevä,
toiseen maailmansotaan sijoittuva pitkä fiktio, joka on ollut tuotannossa yli 10 vuotta ja nyt,
vuonna 2022 saa viimein ensi-iltansa.

Pitkän tuotantoajan selittää, että koko hanke on toteutettu omarahoitteisesti ja elokuva on
kotimaiseksi indie-tuotannoksi poikkeuksellisen kunnianhimoinen, “pieni suurelokuva.” Pelkästään
elokuvan työryhmä näyttelijöineen on yli 200-henkinen. Verimalja on epookkielokuva, jonka
tapahtumat sijoittuvat monen vuoden ajanjaksolle useaan eri maahan. Ajankuvaa varten kerättiin
massiivinen kokoelma historiallisesti osuvaa rekvisiittaa, minkä lisäksi elokuvassa on paljon aitoa
sotakalustoa tankkeineen ja hyökkäysveneineen ja useita suuria taistelukohtauksia.
Ydintyöryhmä koostuu elokuva- ja tv-alan ammattilaisista, jotka ovat työskennelleet viime vuosina
mm. Jussi-palkitussa Tove-elokuvassa, Cannesissa menestyneessä Metsurin tarinassa,
suomalais-amerikkalaisessa kauhuelokuvassa The Twin sekä mm. minisarjoissa Hautalehto ja
Mies joka kuoli.

Elokuvasta haluttiin vertailukelpoinen studiorahoitteisten kotimaisten elokuvien kanssa, mikä näkyy
myös huolellisessa jälkituotannossa; se on mm. jälkiäänitetty lähes kokonaan ja kuvankäsittelyssä
on hyödynnetty uusia neuroverkkopohjaisia tekniikoita.

Verimalja ei ole massiivisuudestaan huolimatta kansallinen eepos Suomen sodista vaan sydämeltään enemmänkin vauhdikas genre-elokuva ja seikkailudraama.

Verimalja sijoittuu toisen maailmansodan loppuvuosiin ja kertoo suomalaisesta kersantti Myllykoskesta,
joka haluaisi vain sodan päättyvän ja elää rauhassa maatilallaan nuoruudenihastuksensa Kaarinan kanssa.
Sodan riistäessä paremman elämän puitteet, Myllykoski kuitenkin ajautuu rahapulan pakottamana sotilastoveriensa Lahtisen ja Koiviston kanssa etsimään myyttistä keskiaikaista maljaa, osana saksalaisten pahamaineista Waffen-SS:ää.
Tarinan edetessä selviää, että maljaa etsivät lukuisat muutkin tahot, kuten mystinen Vatikaanin piispa Argentino sekä Stalinin salainen poliisi NKVD.

Verimalja on yksilötarina ahneuden, hulluuden, pakkomielteen ja kutsumuksen siivittämästä
syöksykierteestä kohti pimeyden sydäntä keskellä maailmansodan viimeisiä henkäyksiä.

TYÖRYHMÄSTÄ

Elokuvahankkeen alullepanija, päätuottaja ja käsikirjoittaja Pekka Rintala on tutkinut vuosia kirkko-
ja sotahistoriaa ja on koulutukseltaan teologian maisteri.

Verimaljan on ohjannut ja kuvannut Jarno Elonen. Hän on monipuolinen elokuvantekijä, joka on
tehnyt ohjaajan, VFX-suunnittelijan ja dramaturgin töitä mm. Ylen sarjoissa Bitwisards ja Pala
sydämestä, dokumenttielokuvassa The Name of the Game, ollut mukana kirjoittamassa Suomen
Oscar-kandidaattielokuvaa Tove, sekä tehnyt useita lyhytelokuvia ja kuunnelmia.

Pääosan kersantti Myllykoskea esittävä Marko Salminen (FIA) on valmistunut East 15 Acting Schoolista Lontoosta ja toiminut pitkään näyttelijänä sekä Suomessa, että ulkomailla. Salminen on kuvaamassa uutta kansainvälistä kauhuelokuvaa Stag Weekend, jossa hän näyttelee yhdessä pääroolissa elokuvan antagonistia. Verimaljan muissa rooleissa nähdään mm. Antti Peltonen, Marko Loukaskorpi ja Jaana Joensuu, Matti Toivio ja Heikki Häkkä.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.