Taipaleentien taistelu oli yksi Talvisodan merkittävimmistä taisteluista Karjalan kannaksella. Taistelu käytiin 6. joulukuuta 1939 alkaen noin 20 kilometriä Viipurista itään Taipaleenjoen varrella.
Taipaleentien taistelu oli merkittävä, koska se oli yksi ensimmäisistä suurista taisteluista Karjalan kannaksella. Neuvostoliiton armeijan tavoitteena oli murtaa Suomen puolustus Karjalan kannaksella ja eteneminen Viipuriin. Suomen puolustusjoukot olivat rakentaneet vahvan puolustuslinjan Taipaleenjoen varrelle, joka sisälsi useita bunkkereita, juoksuhautoja ja miinoitettuja alueita.
Neuvostoliiton armeijan hyökkäys Taipaleenjoen varrelle oli massiivinen ja sen joukot ylittivät joen useista kohdista. Suomalaiset puolustivat kuitenkin linjaa urheasti, käyttäen hyväkseen bunkkereita ja juoksuhautoja, ja torjuivat Neuvostoliiton hyökkäykset.
Taipaleentien taistelu oli erittäin verinen ja kesti noin viikon ajan. Suomalaiset käyttivät myös ilmavoimia tukemaan maajoukkojaan, mikä auttoi hidastamaan Neuvostoliiton etenemistä. Lopulta Neuvostoliiton joukot joutuivat vetäytymään Taipaleenjoen varrelta raskaasti vahingoittuneina.
Taipaleentien taistelu oli merkittävä käännekohta Talvisodan kulussa, sillä se osoitti, että suomalaiset pystyivät torjumaan Neuvostoliiton armeijan massiiviset hyökkäykset Karjalan kannaksella. Taipaleenjoen puolustuslinjan pitäminen oli myös tärkeää, sillä se esti Neuvostoliiton armeijan etenemisen Viipuriin.
Taipaleentien taistelu oli myös kuitenkin raskas ja vaati suuria uhrauksia. Suomalaiset menettivät yli 1 500 miestä, kun taas Neuvostoliiton tappiot olivat yli 13 000 miestä. Taistelu oli yksi verisimmistä Taipaleenjoen puolustuslinjan taisteluista, mutta sen tulos oli tärkeä voitto Suomelle Talvisodassa.
Taipaleentien taistelujen joukko-osastot
Taipaleentien taisteluun osallistui molemmilla puolilla suuria joukkoja, jotka koostuivat jalkaväestä, panssarivaunuista, tykeistä, kranaatinheittimistä ja muusta raskaasta kalustosta.
Suomen puolella Taipaleentien puolustuksesta vastasi pääosin 1. divisioona, joka koostui noin 14 000 miehestä. Divisionaan kuului kolme jalkaväkiprikaatia, tykistörykmentti, ilmatorjuntarykmentti, pioneeripataljoona, tiedustelukomppania ja muita tukiyksiköitä. Suomalaisilla oli myös käytössään muutamia panssarivaunuja ja ilmavoimia, jotka kävivät pommitus- ja tiedustelulentoja Taipaleenjoen varrella.
Neuvostoliiton armeijan hyökkäykseen osallistui Leningradin sotilaspiirin 7. armeijakunta, joka koostui noin 60 000 miehestä. Armeijakunnan pääosat olivat 139., 71. ja 75. divisioonat. Neuvostojoukoilla oli käytössään myös noin 400 panssarivaunua, tykkejä, kranaatinheittimiä ja muita raskaita aseita. Neuvostoliitto käytti myös ilmavoimiaan tukemaan maajoukkojaan, ja ne tekivät runsaasti pommituslentoja Taipaleenjoen varrella.
Taipaleentien taistelun joukko-osastot koostuivat pääasiassa jalkaväestä, mutta molemmat puolet käyttivät myös panssarivaunuja ja muita raskaita aseita. Suomalaisilla oli etunaan kotimaan puolustuksen tuntemus ja hyvä maasto, jota he pystyivät hyödyntämään taistelutekniikassa. Neuvostojoukot puolestaan olivat suurempia ja paremmin varusteltuja, mutta heidän hyökkäyksensä pysähtyi suomalaisten urhean vastarinnan ja taktisten toimien vuoksi.
Suomalaiset panssarivaunut talvisodassa
Suomen panssarivaunujoukot olivat varsin pieniä ja kevyitä verrattuna Neuvostoliiton panssarivaunuihin Talvisodassa. Suomen panssarivaunujoukot koostuivat vain noin 32 vaunusta, joista suurin osa oli Vickers- ja Renault-vaunuja, joita oli hankittu ulkomailta. Suomen panssarivaunut eivät olleet kovinkaan tehokkaita Neuvostoliiton panssarivaunuja vastaan, mutta ne olivat silti tärkeä osa Suomen puolustusta Talvisodassa.
Suomen panssarivaunut taistelivat etupäässä Karjalan kannaksella ja käyttivät hyväkseen maaston tarjoamia mahdollisuuksia. Panssarivaunut olivat yksi tapa hidastaa Neuvostoliiton armeijan etenemistä, sillä suomalaiset pystyivät käyttämään niitä hyökkäysten torjumiseen ja vastahyökkäysten tukemiseen.
Suomen panssarivaunujen käyttö Talvisodassa oli kuitenkin haasteellista. Panssarivaunujen huolto ja korjaus oli vaikeaa talvella, ja monet vaunut kärsivät teknisistä ongelmista. Neuvostoliiton raskaat panssarivaunut, kuten T-28 ja KV-1, olivat myös huomattavasti tehokkaampia kuin Suomen kevyet panssarivaunut. Suomen panssarivaunujoukot kärsivät raskaat tappiot Neuvostoliiton panssarivaunuja vastaan, eikä niillä ollut juurikaan vaikutusta Talvisodan lopputulokseen.
Talvisodan jälkeen Suomi pyrki parantamaan panssarivaunujoukkojensa varustusta ja teknistä osaamista. Suomi hankki ulkomailta uusia panssarivaunuja ja kehitti omaa panssarivaunuteollisuuttaan. Tämä johti Suomen panssarivaunujen parantumiseen jatkosodassa, jolloin Suomen panssarivaunujoukot olivat paljon tehokkaampia ja voimakkaampia kuin Talvisodassa.