Talvisota ja Lohja osa 5

Teksti: historiantutkija Torsti Salonen

Lohjan kauppalassa saatiin joulukuun puolivälissä valmiiksi sirpalesuojat vihollisen ilmahyökkäysten varalta. Onneksi sellaisia ei ollut vielä tapahtunut. Pakkaset ja lumi olivat tulleet, joten talonomistajia muistutettiin, ettei lunta ollut hyvä poistaa katolta, sillä se vaikeutti vihollislentäjien tähystystä sekä helpotti mahdollisten tulipalojen sammutusta. Yhteiselo paikkakunnalle sijoittuneen karjalaisen ja helsinkiläisen siirtoväen kanssa sujui pääosin sopuisasti, mutta kun viikot kuluivat, alkoi ilmetä myös ristiriitoja, joista pari päätyi myös paikalliseen sanomalehteen..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.