Sotasiskokset Kannakselta – kahden kovia kokeneen evakkoperheen selviytymistarina

Sotasiskokset Kannakselta on hyvin tunnepitoinen ja runsaasti kuvitettu, taustoitettu tietokirja. Sen päähenkilöinä ovat kivennapalaisen Nikkasen maanviljelijäperheen Saimi (myöhemmin Saima 1929‒2017) ja Senni (1921‒2013) sekä viipurilaisen Vainikan työläisperheen Eeva (synt. 1939) ja Maila (synt. 1936). Sota-aika merkitsi myös heille pelkoa, hätää, häpeää, surua ja ikävää. Kuitenkin, tunteiden näyttämisen hillitsemistä pidettiin vahvuutena, lapsilta vaadittiin ”aikuismaisuutta”, ja heille sysättiin paljon vastuuta.

Nikkaset Kivennavan Rantakylästä

Saimi Nikkanen oli kolmasti evakuoitu ja kolmella sankarihaudalla surrut. Kesäkuussa 1944 hän oli 14-vuotias, kun koti Kivennavan Rantakylässä oli jätettävä. Edessä oli lähes kolmen viikon ja noin 500 kilometrin kävelymatka, ja perheen karjan ajaminen Karjalankannakselta Etelä-Savoon, lottana toimineen Senni-siskon kanssa. Nikkasten mutkainen evakkomatka päättyi Etelä-Savon, Hauhon ja Hollolan kautta Kangasalle, josta heille vuonna 1945 osoitettiin maanhankilain mukainen tilan paikka. 

Kun ensimmäisen kerran tapasin Saima Kamppilan, kerroin hänelle muista tiedonantajistani, kuten Aleksandrasta, joka palveli kolme vuotta Suomen sotilashallintoa Itä-Karjalassa. Saima sanoi heti topakasti, ettei halua ”ryssän kanssa samaan kirjaan.” Vastasin, että katsotaan nyt, ja tarkensin Aleksandran olevan puoliksi karjalainen. Ihmettelin Saiman jyrkkää kommenttia. Hänen vihamielinen asenteensa venäläisyyttä kohtaan selittynee verenperinnöllä. Kivennapalaiset olivat rajapitäjäläisinä joutuneet kautta aikojen kahnauksiin venäläisten kanssa. No, eri kirjoissa he, Saima ja Aleksandra, ovat, Saima tässä ja Aleksandra edellisessä.

Vainikat Viipurin Sorvalista

Vainikan perhe oli talvisotaa paossa Sääksmäellä. Jatkosodan päätyttyä Viipurin Sorvali vaihtui Satakunnan Nakkilaan. Evakkopaikasta muutettiin pois vasta jouluna 1952. Vainikan perheellä kävi, voisiko sanoa, hyvä tuuri tämän evakkopaikkansa suhteen. Heidät otettiin vastaan myötäeläen. Ja hyvä tuuri jatkui kun paikallisen kansakoulun opettaja oli Karjalasta: sielläkään ei ”ryssitelty”. Talvisodan evakkopaikassa ulkorakennus, johon Vainikat oli majoitettu, oli ollut niin kylmä, että Eevan vaipat olivat jäätyneet. Silloin Hanna-äiti oli päättänyt, että jotain on tehtävä, ja niin perheen tyttäret lähetettiin sotalapsiksi Ruotsiin.

Vainikan perheen lapsia voidaan pitää onnekkaina myös siksi, ettei tässä perheessä piiskattu lapsia, mikä oli hyvinkin yleistä. Ja suuri asia oli se, että isä-Vainikka selvisi sodasta ilman fyysisiä ja psyykkisiä vammoja. Mutta helpoksi Vainikan perheen tarinaa ei voi kuvailla. Vainikan siskokset kertoivat avoimesti muun muassa köyhyydestä, käyttäen siitä nimenomaan tätä sanaa. En pidä tätä itsestäänselvyytenä, sillä niin paljon tätäkin asiaa on hävetty, ja hävetään vieläkin.

FT Jaana Laamanen on Tampereella asuva, muistitiedosta kiinnostunut tutkija. Sotasiskokset Kannakselta on maitolaiturimaisteriksikin kutsutun kansatieteilijän kuudes muistitietopohjainen tietokirja. Helsingin yliopistoon tehty väitöskirja Maitolaiturilla, on vuodelta 2001. Maaseudun elämän lisäksi Jaana on tallentanut sotakokemuksia viime sotien sota- ja kotirintamalta. Työ suomalaisen kulttuuriperinnön parissa kumpuaa osin omista juurista, jotka ovat syvällä kivisen pellon mullassa Etelä-Savossa. Tämä tyttö ei mennyt merta edemmäs kalaan: sotaveteraani-isä, maanviljelijä Mikkelin maalaiskunnasta, oli hänen ensimmäinen tiedonantajansa.

Palvelukustanne, taitto ja paino Bookcover Oy, tammikuu 2020.