Lohjalainen yksityismuseo avaa ovensa yleisölle

|

admin

Haluatko saada kokemuksen, miltä tuntuu istua 40-luvun korsussa, kun samanaikaiset lentokoneet jylisevät ylitse, ja pommituksen ja konekiväärin ääni kuuluu läheltä. Lohjalainen yksityinen Kaarteen sotamuseo on yli 3 000 esineen kokoelma sota-ajan Suomesta. Nyt sunnuntaina 20.6. kello 14 ja kello 17 on jälleen museon yleisöpäivä, ja sinullakin on mahdollisuus vierailla museolla ilman ennakkovarausta, kuulla Lohjan sotahistoriasta ,ja muitakin sota-ajan historian tarinoita. Oppaana toimii museon omistaja Kalervo Kaarre.

Sukujuuremme ovat menetetyssä Karjalassa, Kivennavalla,Terijoella ja Uudellakirkolla sekä Viipurissa. Kaksituhatluvun alussa aloimme kerätä Suomen 1939 – 45 sotiin liittyvää tavaraa ja vuonna 2006 teimme kotiimme kokoelmamme ensimmäisen esillepanon, joka vähitellen laajeni ja koska ystävämme ja tuttavamme halusivat tulla meidän kotimuseotamme katsomaan, laajensimme sitä ottaen mukaan myös Teija mosaiikkityöt.

Nyt olemme yksi Lohjan matkailukohde, jota hoidamme ja kehitämme edelleenkin. Näin voimme museomme avulla omalta osaltamme tehdä tärkeätä Suomen itsenäisyyden maanpuolustustyötämme, muistuttamalla vierailijoitamme Suomen itsenäisyyden vaatimasta työstä ja uhrauksista. Teijan mosaiikkigalleria tuo esille elämän kauneuden, ja sitä kautta elämän jatkuvuuden ja toivon paremmasta rauhan maailmasta. Tervetuloa tutustumaan meidän yksityiskokoelmaamme sekä mosaiikkitaiteiseen, kutsuvat Kalervo ja Teija Kaarre.

Uusimpana lisäyksenä on lentäjä-ässä Lauri Nissisestä kertova kokoelma ja hänen lapsenlapsensa maalaamat taulut. Nissiseen liittyy esillä olevaan ruusutauluun myös romanttinen tarina, johon liittyy lentokoneesta heitetty ruusukimppu ja kosinta.

Kalervo Kaarre ja Lauri Nissisen tarinat

Kaarteen sotamuseosta on kirjoitettu paljon myös Suomen mittakaavassa, ja museo on esiintynyt myös televisiossa. Se on laajuudessaan yksi Suomen laajimmista yksityisistä sotamuseoista.

Kokemuksia ryhmille

Kaarteen sotamuseo on avoinna yleisöpäivien lisäksi vain ryhmille. Voit varata itse 3-8 henkilön pienryhmälle oman 1,5 tunnin kierroksen, joka kattaa niin sotamuseon, tsasounan kuin myös mosaiikkigallerian.

Tsasouna on sekä Teija mosaiikki ikonien galleria, mutta myös paikka, missä voi hiljentyä. Tsasouna on omalla tavallaan muisto sota-ajasta, ja siitä, kuinka tärkeä uskonto oli rintamalla. Se antoi uskoa ja voimaa vaikeina aikoina, kertoo Kalervo.

Museo on sekä kokoelma harvinaisia sota-ajan tavaroita, mutta myös sota-ajan mukaan rakennettuja osastoja kuten kanttiini, korsu, juoksuhauta, kenttäsairaala, pommisuoja yms. Kokemuksen täydentää autenttiset sodanäänet ja esineisiin liittyvät tarinat.

Museo kertoo 40-luvun esineillä, millaista Suomessa oli sota-aikana ja auttaa meitä muistamaan, millä Suomi sai pidettyä oman itsenäisyytensä ja mistä syntyi kansainvälinen legenda Suomen talvisodasta. Vierailijoita on koskettanut sekä museon tarinat, että varsinkin pommisuojan äänet valot.+

Kokoelma on kehittynyt vuosien varrella ja nyt voin sanoa, että varsinaiset osastot ovat valmiit, mutta pieniä yksityiskohtia voi järjestellä vielä, vaikka kuinka kauan. Ajan tuotteiden saaminen alkaa vain olla vaikeata, mutta onneksi Suomessa on useampia keräilijöitä, noiden kokoelmista aina välillä tarjotaan meillekin lisää yksityiskohtia eri tilanteisiin, jotka ovat museolla esillä.

Uutta yleisöpäivänä

Yleisöpäivänä on avoinna myös Teija Kaarteen luoma Luontopolku, jossa on hänen mosaiikki- ja betonitaidetöitä. Luontopolku alkaa tsasounan takaa n 50 m pituisena metsäpolkuna.  Yleisöpäivänä tarjolla on myös kahvitarjoilu käteismaksua vastaan. Museon pääsyliput ovat aikuisille 10 euroa ja lapsille alle 15-vuotta viisi euroa.

Tänäkin kesänä museolla on käynyt jo yksityisryhmiä ja opastettu käynti vie 1,5-2 tuntia ryhmästä riippuen. Yleensä ryhmä jakautuu kahteen osaan, jolloin toinen osa on mosaiikkigalleriassa ja toinen sotamuseolla, kertoo Kaarre.

Videon voimalla

Oletko miettinyt mistä pelit, kuten Battlefield oikeasti saivat alkunsa. Millaista oli Suomessa 40-luvun alussa? Kokoa porukka ja lähde käymään Lohjalla – suosittelemme.


https://www.facebook.com/kaarteensotamuseo

Aito Molotov

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.