Kesäkuussa 1944 Suomen kohtalo roikkui hiuskarvan varassa. Neuvostoliiton suurhyökkäys Karjalan kannaksella oli vyörynyt yli suomalaisten puolustuslinjojen ja Viipurin valtauksen jälkeen puna-armeija yritti jatkaa etenemistään syvemmälle Suomeen, tavoitteenaan mahdollisesti jopa Helsinki. Kuitenkin Tienhaarassa, Viipurin luoteispuolella, odotti yllätys, joka muutti kesän 1944 taistelujen kulkua ratkaisevasti. Tässä pienessä mutta strategisesti merkittävässä maastokohdassa Jalkaväkirykmentti 61 (JR 61), lempinimeltään ”Sextiettan”, onnistui pysäyttämään vihollisen ylivoimaisen hyökkäyksen ja saavuttamaan ensimmäisen, elintärkeän torjuntavoiton, josta ei enää vetäydytty. Tämä taistelu ei ainoastaan osoittanut suomalaisten sitkeyttä ja puolustustahtoa, vaan korosti myös taitavan johtamisen ja joukkojen yhteistyön merkitystä äärimmäisessä paineessa.
JR 61, komentajanaan everstiluutnantti (myöhemmin eversti) Alpo Marttinen, saapui Tienhaaraan käytännössä suoraan Syväriltä, jossa se oli taistellut pitkään ja raskaasti. Rykmentin sotilaat olivat kokeneita ja karaistuneita, mikä osoittautui ratkaisevaksi eduksi tulevissa koitoksissa. Tienhaaran maasto, joka koostui kapeista salmista ja harjuista, tarjosi puolustukselle luonnollisia edullisia asemia, jotka osattiin hyödyntää täydellisesti. Marttisen johdolla rykmentti valmistautui vastaanottamaan vihollisen paineen, luottaen tykistön, ilmavoimien ja rynnäkkötykkien tukeen. Juhannuspyhien aikana, 22.–25. kesäkuuta 1944, käydyissä taisteluissa puna-armeija teki toistuvia ja raivoisia hyökkäyksiä yrittäen ylittää Kivisillan kapeikon ja murtaa suomalaisten linjat. Jokainen hyökkäys kuitenkin torjuttiin päättäväisesti, ja vihollinen ei onnistunut saamaan pysyvää jalansijaa salmen länsirannalla. Tämä torjuntavoitto oli merkittävä paitsi taktisen menestyksensä vuoksi, myös henkisesti: se antoi toivoa ja osoitti, että puna-armeijan eteneminen oli mahdollista pysäyttää.
Alpo Marttinen ja JR 61:n perintö
Eversti Alpo Marttinen, karismaattinen ja taitava johtaja, oli Tienhaaran torjuntavoiton keskeinen hahmo. Hänen kykynsä motivoida joukkoja ja tehdä nopeita, oikeita päätöksiä taistelun tiimellyksessä oli ratkaiseva. Marttinen ylennettiin everstiksi jo 23. kesäkuuta 1944, kesken kiivaimpien taistelujen, mikä oli osoitus hänen poikkeuksellisesta johtamistaidostaan ja saavutuksistaan. Myöhemmin samana vuonna, 4. joulukuuta 1944, hänet nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi numero 163. Marttisen rohkeus ja periksiantamattomuus inspiroivat koko rykmenttiä, ja hänen ”Ei tästä edemmäksi” -mottostaan tuli Tienhaaran taistelun symboli. Vaikka JR 61:n tappiot olivat raskaat, noin 500 miestä kaatuneina ja haavoittuneina, uhraukset eivät olleet turhia. Tienhaaran torjuntavoitto pakotti puna-armeijan siirtämään painopisteen idemmäs, ja pian tämän jälkeen alkoivat Tali-Ihantalan taistelut, joissa Suomen itsenäisyys lopullisesti sinetöitiin.
Tienhaaran taistelun merkitys ulottui itse sotatapahtumia laajemmalle. Se oli ensimmäinen osoitus siitä, että Suomi pystyi pysäyttämään ylivoimaisen vihollisen massiivisen hyökkäyksen. Tämä voitto loi pohjan myöhemmille torjuntavoitoille, kuten Viipurinlahden, Tali-Ihantalan ja Äyräpää-Vuosalmen taisteluille, jotka yhdessä pelastivat Suomen itsenäisyyden ja vapauden kesällä 1944. JR 61:n ja eversti Alpo Marttisen perintö elää edelleen suomalaisessa sotahistoriassa symbolina uhrauksesta, päättäväisyydestä ja uskomattomasta tahdosta puolustaa omaa maata kaikin voimin. Marttisen sotilasura jatkui sodan jälkeen monissa tehtävissä Suomessa, kunnes hän joutui pakenemaan Yhdysvaltoihin asekätkentäjutun seurauksena. Yhdysvalloissa hän loi uuden sotilasuran ja eteni everstiksi myös Yhdysvaltain armeijassa, mikä kertoo hänen poikkeuksellisista kyvyistään ja kansainvälisestä tunnustuksesta.