Jatkosota

Kenraali Uno Fagernäs – unohdettu sankari

kirjoittaja
Uno Fagernäs

Kenraali Uno Fagernäs (1894–1980) oli merkittävä suomalainen jääkärikenraalimajuri, joka nousi esiin erityisesti talvi‑ ja jatkosodassa. Hänen sotilasuransa ulottui ensimmäisestä maailmansodasta sisällissodan kautta aina vuoden 1954 jäämiseen eläkkeelle. Fagernäs sai koulutuksensa Saksassa jääkärileireillä, minkä jälkeen hän osallistui aktiivisesti Suomen itsenäisyyden ajanjakson konflikteihin. Hän toimi johtotehtävissä lukuisissa taisteluissa, aina Lempäälästä Viipuriin sisällissodassa ja edelleen Suomussalmen sekä Laatokan Karjalan rintamilla talvi‑ ja jatkosodassa .

Luutnantti Lauri Kokko – Peloton sotasankari, joka johti esimerkillä

kirjoittaja
Lauri Kokko – Peloton Sotasankari, Joka Johti Esimerkillä

Jatkosodan melskeissä, kun Suomen kohtalo oli vaakalaudalla, nousi esiin lukemattomia tarinoita poikkeuksellisesta rohkeudesta ja uhrautumisesta. Yksi heistä oli luutnantti Lauri (Lassi) Albin Kokko (12.6.1913 Kontiolahti – 20.5.2004 Kouvola), nimi, joka on kaiverrettu Suomen sotahistoriaan pelottomana ja päättäväisenä upseerina. Kokko ei ollut tyyppi, joka piileskeli takalinjoilla; hän johti miehensä edestä, syvälle vihollisen tulitukseen, myös kaikkein vaikeimmissa ja toivottomimmalta tuntuvissa taisteluissa. Hänen esimerkillinen rohkeutensa ja tinkimätön hyökkäyshalunsa olivat usein se ratkaiseva tekijä, joka käänsi vaativat ja toivottomilta tuntuvat tilanteet voitoksi, inspiroi hänen joukkojaan ylittämään itsensä ja uhmaamaan ylivoimaisia vihollisjoukkoja. Tämä oli se ominaisuus, joka teki hänestä todellisen johtajan ja sodan sankarin, jonka perintö elää yhä tänäkin päivänä.

Antin johdolla pitkälle: Kaukopartiotoiminnan tarinoita

kirjoittaja

Ylikersantti Antti Vorho, myöhemmin Vallebro, pakeni Neuvostoliiton miehittämältä Valkeasaaren alueelta Suomeen 1930‑luvulla ja liittyi talvisodassa suomalaiseen armeijaan. Hän suoritti talvisodan aikana 19 kaukopartiota, joilla tiedusteltiin vihollisen etulinjaa ja tehtiin iskuja rajan taakse. Välirauhan aikana Vorho jatkoi aktiivista toimintaa partioretkillä muun muassa Kuhmossa ja Uhtualla, ylittäen rajan kolmesti ja viettäen yhteensä 27 päivää vihollisen selustassa.

Osasto Kuismanen – jatkosodan tehokas partio

kirjoittaja

Osasto Kuismanen (myöhemmin Erillinen Pataljoona 4:n kaukopartiokomppania) toimi syvällä Neuvostoliiton selustassa jatkosodan aikana. Kapteeni (myöhemmin majuri) Into Kuismanen johti osastoa koko sodan ajan ja osallistui itse partioihin, mikä oli ainutlaatuista pitkän kantaman tiedustelu- ja tuhoamistehtävissä. Partiot liikkuivat metsissä ja tiestöiltään köyhissä alueissa Laatokan pohjoispuolella, hyödyntäen alueen peitteisyyttä välttyäkseen vihollisen torjuntatoimilta.

Rukajärven suunnan asemasota ja ainutlaatuinen ”Pallo”

kirjoittaja

Jatkosodan pitkä ja kuluttava asemasota-aika loi omat, pysyvät jälkensä Suomen sotahistoriaan, ja Rukajärven suunta oli yksi niistä paikoista, missä puolustuksen merkitys korostui erityisen voimakkaasti. Syyskuun 17. päivänä 1941, kun Suomen hyökkäys pysäytettiin, alkoi uusi vaihe sodassa, joka muovasi maisemaa ja ihmisten kohtaloita vuosiksi eteenpäin. Tälle 12 kilometrin pituiselle rintamakaistaleelle, joka ulottui päätien molemmin puolin, rakennettiin mittava ja kiinteä puolustuslinja, joka koostui useista strategisesti tärkeistä tukikohdista. Nämä eteentyönnetyt asemat olivat elintärkeitä linjan kestävyyden kannalta, ja yksi niistä, joka sittemmin sai legendaarisen maineen, oli ”Pallo”. Sen alkuperäinen nimi ”Vuori” ja myöhempi ”Mäki” jäivät vähemmälle huomiolle, sillä juhannuksen 1943 kiivas taistelu syövytti sen nimen pysyvästi veteraanien muistoihin ja tarinoihin – ”Pallo” oli ja on edelleen synonyymi uhraukselle ja periksiantamattomuudelle.

ISKU SUOPASSALMELLE – Taistelukertomus KALEVA

kirjoittaja

Toisen maailmansodan melskeissä, maaliskuussa 1944, Karjalan korvissa liikkui erikoisjoukkojen uhkaava varjo. Erillinen Pataljoona 4, Päämajan tiedusteluosaston alainen yksikkö, oli muodostanut miehistään iskukykyisen tiedustelu- ja hävitysosaston, jonka tehtävänä oli syvällä vihollisen selustassa. Heidän kohteenaan olivat Jyskyjärven ja Suopassalmen strategiset kylät, jotka tunnettiin vihollisen partisaanitoiminnan tukikohtina ja huoltokeskuksina. Lisäksi Suopasvaaran ilmavalvonta-aseman tuhoaminen oli keskeinen osa operaatiota, vaikka Jyskyjärven osalta suunnitelmista lopulta luovuttiin. Tämä oli kaukopartioinnin vaativin muoto, jossa jokainen askel ja päätös saattoi merkitä elämää tai kuolemaa syvällä vihollislinjojen takana.

Pallon taistelu kesällä 1943

kirjoittaja

Suomalaisten takaisinvaltausyö 26.–27. kesäkuuta 1943 oli merkittävä käännekohta ”Pallon” taisteluissa, osoittaen suomalaisen tykistön ja jalkaväen sinnikkyyden keskellä kesäyön valoa ja kiivaimpia taisteluita. Yölle ajoitettu vastahyökkäys, jota vihollinen ei ilmeisesti osannut odottaa, käynnistyi tarkalla ja hyvin johdetulla tulivalmistelulla, joka alkoi illalla 26. kesäkuuta kello 23.10. Raskas Patteristo 29 käytti yksinään lähes puolitoista tuntia kestäneessä valmistelussa vaikuttavat 760 ammusta 12 tykkinsä voimin, mikä loi edellytykset menestyksekkäälle hyökkäykselle. Tämä intensiivinen tulitus, yhdistettynä vihollisen todennäköiseen ammustäydennyshetkeen, antoi suomalaisille ratkaisevan edun ja mahdollisti tukikohdan takaisinvaltauksen, vaikka se vaati raskaita uhreja suomalaisen jalkaväen puolelta.

KV-Joki: Taisteluiden taktiikka ja selviytymisen ihme

kirjoittaja

Jatkosodan melskeissä, kaukana päätaistelulinjoista, käytiin useita pienempiä, mutta sitäkin merkittävämpiä kamppailuja, joista KV-Joen taistelut ovat yksi vaikuttavimmista esimerkeistä. Nämä kaksi erillistä, mutta yhtä lailla dramaattista yhteenottoa olivat suomalaisille sotilaille todellisia ihmeselviytymisiä, joissa pienen joukon periksiantamaton puolustuskyky ja periksiantamattomuus punnittiin äärimmilleen.

Kenttävartioiden strateginen merkitys jatkosodassa

kirjoittaja
Kenttävartioiden Strateginen Merkitys Jatkosodassa

Jatkosodassa Suomen ja Neuvostoliiton välinen rintamalinja oli monin paikoin harva, ja pitkät osuudet, jopa satoja kilometrejä, olivat yksinomaan kenttävartioiden valvonnassa. Nämä pienet, usein eristetyt etuvartioasemat olivat elintärkeitä rintaman vakauden kannalta, toimien ensimmäisenä puolustuslinjana ja mahdollistaen vihollisen liikkeiden seurannan. Kenttävartioita vastaan hyökättiin säännöllisesti, mikä teki niistä jatkuvan uhan kohteita, mutta ne eivät olleet pelkästään passiivisia puolustuspisteitä. Niistä käsin tehtiin myös rohkeita vastahyökkäyksiä vihollisen selustaan, mikä osoitti niiden miehistön korkean taistelutahdon ja taktisen merkityksen. Esimerkiksi 14. divisioonan vastuualueella, joka ulottui peräti 200 kilometrin mittaiseksi, toimi valtava määrä kenttävartioita – Rukajärven lohkolla niitä oli peräti 45–50, mikä korosti niiden välttämättömyyttä laajan ja harvaan miehitetyn rintaman hallinnassa.

Eero Kivelä – rohkea hyökkääjä ja monipuolinen vaikuttaja

kirjoittaja

Vuonna 1944 Kivelä ylennettiin majuriksi ja nimettiin pataljoonankomentajaksi virolaisvapaaehtoisten joukkoon JR 200. Hän koulutti joukkoon kuulumattomat virolaiset sotilaat tehokkaaksi osastoksi, joka oli heti valmis kohtaamaan Neuvostoliiton suurhyökkäyksen kesällä 1944. Hänen ystävällinen ja osaava johtamistapansa teki häneen syvän vaikutuksen – vuonna 1992 virolaiset veteraanit pyysivät häntä kunniakomentajakseen, vain kuukausia ennen hänen kuolemaansa.