Talvisota (1939–1940) oli konflikti Suomen ja Neuvostoliiton välillä, joka käytiin talvella 1939–1940. Suomalaisilla kenraaleilla oli merkittävä rooli sodankulun strategiassa ja päätöksenteossa. Seuraavassa on esitelty muutamia keskeisiä suomalaisia kenraaleita, heidän päätöksiään ja niiden vaikutuksia sodankulkuun:

Carl Gustaf Emil Mannerheim
Mannerheim oli Suomen armeijan ylipäällikkö ja maanpuolustuksen henkinen johtaja. Hänen päätöksensä keskittyä puolustukseen ja linnoittaa Mannerheim-linja Kannaksella oli ratkaiseva suomalaisjoukkojen kyvylle torjua Neuvostoliiton hyökkäyksiä. Mannerheimin johtamistyyli ja päätökset edesauttoivat myös suomalaisten sotilaiden moraalin ylläpitämistä.
Aksel Airo
Airo toimi Mannerheimin alaisena ja oli Suomen armeijan esikuntapäällikkö. Hänen päätöksensä keskittää voimia ja parantaa joukkojen liikkuvuutta osoittautuivat arvokkaiksi. Airo oli myös vastuussa armeijan suunnitelmista ja operatiivisista ratkaisuista, mikä auttoi suomalaisia torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä.
Harald Öhquist
Öhquist oli II armeijakunnan komentaja ja tärkeä hahmo Kannaksen puolustuksessa. Hänen päätöksensä hajauttaa joukkojaan ja hyödyntää maastoa antoi suomalaisille paremman mahdollisuuden torjua neuvostojoukkojen ylivoima.
Kurt Martti Wallenius
Lapin ryhmän komentajana Wallenius oli vastuussa Pohjois-Suomen puolustuksesta. Hän päätti ylläpitää puolustusasemia ja torjua neuvostojoukkojen etenemisen pohjoisessa. Tämä päätös osoittautui tehokkaaksi, kun neuvostojoukot eivät onnistuneet saavuttamaan tavoitteitaan pohjoisessa.
Hjalmar Siilasvuo
Siilasvuo toimi 9. divisioonan komentajana ja hänen päätöksensä olivat merkittäviä erityisesti Suomussalmen ja Raatteen tien taisteluissa. Siilasvuon päätös iskeä neuvostojoukkojen huoltoreitteihin ja eristää heidät sotatoimialueella johti suomalaisten voittoon Suomussalmella ja Raatteentiellä.

Christian Oesch
Sveitsiläinen Christian Oesch saapui Suomeen meijeriohjaajaksi vuonna 1880, ja kihlattu Anna seurasi pian sulhastaan. Heidän kuudes poikansa, tuleva kenraali ja Mannerheim-ristin ritari Karl Lennart syntyi Viipurin läänin Pyhäjärvellä 1892 ja vietti lapsuutensa Tohmajärvellä Pohjois-Karjalassa, jonne perhe perusti juustomeijerin. Paikallisten suussa vaikea nimi muokkaantui ”Össiksi”, ja Karl Lennart oli tuttavallisesti ”juusto-Össin poika”. Sveitsin kansalaisuudesta tuleva kenraali luopui vasta kolmekymppisenä.
22-vuotias täysiverinen sveitsiläinen oli valmis ankariin koettelemuksiin ja jopa uhraamaan nuoren elämänsä synnyinmaansa hyväksi lähtiessään Saksaan jääkärikoulutukseen heti kärkijoukossa helmikuussa 1915. Jääkärien oli tarkoitus olla sen joukon ydin, joka irrottaa Suomen keisarillisesta Venäjästä.
Jääkäriksi värväytyminen oli ratkaiseva käänne tulevan kenraalin elämässä. Pasifistiksi tunnustautunut ja Helsingin yliopistossa luonnontieteitä opiskellut nuorukainen koki marraskuussa 1914, että ainoa keino Suomen itsenäisyyteen ovat aseet. Tuolloin keisarin julistus mitätöi Suomen autonomian viimeisetkin rippeet, ja eduskunnan moninkertainen puhemies P.E. Svinhufvud vaimoineen kyydittiin Siperiaan.
Ansioiduttuaan jääkärien riveissä toisen luokan Rautaristin veroisesti Oesch lähetettiin takaisin Suomeen hoitamaan värväystä jääkäripataljoonan täydennykseksi. Palattuaan entiseen joukkoonsa Oesch toimi kouluttajana ja kävi itsekin useita erikoiskursseja, kunnes tuli aika vannoa vala itsenäisen Suomen lailliselle hallitukselle ja allekirjoittaa palvelussitoumus.
Talvisodassa Oeschin panos kulminoitui Viipurinlahdella helmikuun lopulla 1940. Kenraalin onnistui estää puna-armeijan yritys koukata jäätä pitkin Kannaksen puolustajien selkään Viipurin länsipuolelta. Jos Oesch olisi epäonnistunut, venäläisjoukoilla olisi ollut vapaa reitti etelärannikkoa pitkin myös Helsinkiin.

Vaikka Suomi joutui tekemään rauhansopimuksen Neuvostoliiton kanssa maaliskuussa 1940, suomalaisten kenraalien päätökset ja johtajuus auttoivat Suomea puolustautumaan menestyksekkäästi Neuvostoliiton hyökkäyksiä vastaan. Suomalaiset joukot aiheuttivat Neuvostoliitolle raskaat tappiot ja osoittivat sen, että pienempi maa voi vastustaa suurvaltaa.
Näiden kenraalien päätökset ja heidän johtamansa operaatiot vaikuttivat merkittävästi Talvisodan kulkuun. Heidän strategiansa ja taktiikkansa, kuten Mannerheim-linjan puolustaminen, maaston hyödyntäminen, joukkojen hajauttaminen ja neuvostojoukkojen huoltoreittien katkaiseminen, osoittautuivat tehokkaiksi keinoiksi torjua Neuvostoliiton ylivoima.
Vaikka Suomi menetti osan alueistaan Tarton rauhansopimuksen mukaisesti, suomalaisten kenraalien päätökset ja heidän kykynsä johtaa joukkojaan auttoivat maata säilyttämään itsenäisyytensä ja välttämään täydellisen miehityksen. Talvisota vaikutti myös Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan tulevina vuosina ja vahvisti kansallista yhtenäisyyttä.