Jatkosodan melskeissä, kun Suomen kohtalo oli vaakalaudalla, nousi esiin lukemattomia tarinoita poikkeuksellisesta rohkeudesta ja uhrautumisesta. Yksi heistä oli luutnantti Lauri (Lassi) Albin Kokko (12.6.1913 Kontiolahti – 20.5.2004 Kouvola), nimi, joka on kaiverrettu Suomen sotahistoriaan pelottomana ja päättäväisenä upseerina. Kokko ei ollut tyyppi, joka piileskeli takalinjoilla; hän johti miehensä edestä, syvälle vihollisen tulitukseen, myös kaikkein vaikeimmissa ja toivottomimmalta tuntuvissa taisteluissa. Hänen esimerkillinen rohkeutensa ja tinkimätön hyökkäyshalunsa olivat usein se ratkaiseva tekijä, joka käänsi vaativat ja toivottomilta tuntuvat tilanteet voitoksi, inspiroi hänen joukkojaan ylittämään itsensä ja uhmaamaan ylivoimaisia vihollisjoukkoja. Tämä oli se ominaisuus, joka teki hänestä todellisen johtajan ja sodan sankarin, jonka perintö elää yhä tänäkin päivänä.
Kokko osallistui useisiin hyökkäyksiin, joissa vihollisen asemat puhdistettiin armottomasti ja tehokkaasti lähitaistelussa. Erityisesti mieleen jää yksi takaa-ajotilanne, jossa luutnantti Kokon kylmähermoisuus ja nopea päätöksenteko olivat avainasemassa. Hän onnistui katkaisemaan kolmen panssarivaunun perääntymistien, mikä johti yhteen tuhottuun vaunuun ja kahteen käyttökelpoisena vallattuun panssarivaunuun. Nämä ja monet muut taistelusaavutukset olivat osoitus hänen poikkeuksellisesta kyvystään arvioida tilanteita ja tehdä nopeita, ratkaisevia päätöksiä paineen alla. Hänen toimintansa ei ainoastaan pelastanut omia joukkoja, vaan myös heikensi merkittävästi vihollisen taistelukykyä. Hänen strateginen silmänsä ja kyky nähdä taistelukentän kokonaiskuva tekivät hänestä korvaamattoman arvoisen upseerin.
Mannerheim-ristin Ritari numero 84
Luutnantti Lauri Kokon poikkeukselliset teot ja horjumaton rohkeus eivät jääneet huomaamatta ylipäällikkö C. G. E. Mannerheimilta. Heidän saavutustensa ansiosta Kokko nimettiin Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi (No. 84) 31. elokuuta 1942. Tunnustus oli osoitus hänen poikkeuksellisesta palveluksestaan ja uhrautumisestaan isänmaan puolesta, ja se asetti hänet harvojen ja valittujen sotasankarien joukkoon. Perusteluissa, jotka johtivat tähän korkeaan kunnianosoitukseen, korostettiin Kokon henkilökohtaista urhoollisuutta ja oikeaa oma-aloitteisuutta. Hänen kuvailtiin toimineen menestyksekkäästi komppanianpäällikkönä koko sodan ajan, osoittaen tinkimätöntä johtajuutta ja esimerkillistä rohkeutta jokaisessa tilanteessa, johon hän joutui.
Mannerheim-ristin perusteluissa mainittiin myös Kokon häikäilemätön ja aloiterikas hyökkäyshalu, jonka ansiosta hän oli usein onnistunut saartamaan ja tuhoamaan jopa vahvoja vihollisosastoja. Näissä operaatioissa hän oli saanut saaliiksi muun muassa useampia täysin kunnossa olevia hyökkäysvaunuja, mikä oli merkittävä sotilaallinen saavutus. Erityisen vaikuttava oli tapaus, jossa Kokko johti tilapäisesti pataljoonaa ja murtautui yöllä vihollisen lujasti varustettujen asemien sisään. Hän pysyi saarrettuna seuraavaan aamuun saakka, mutta pakotti lopulta vihollisen jättämään miinoilla, hyökkäysvaunuesteillä ja katetuilla korsuilla varustetut asemansa. Tämä osoitti hänen taktista nerokkuuttaan ja kykyään taistella ylivoimaisia voimia vastaan jopa näennäisesti toivottomissa tilanteissa.
Lauri Kokon perintö ja viimeiset vuodet
Luutnantti Lauri Kokon kyky luoda komppaniaansa oikea isku- ja hyökkäyshenki oli avainasemassa hänen menestyksekkäissä taistelutehtävissään. Hän ei ainoastaan antanut käskyjä, vaan inspiroi miehiään uskomaan voittoon ja antamaan kaikkensa isänmaan puolesta. Tämä johtajuus, yhdistettynä hänen henkilökohtaiseen rohkeuteensa, takasi sen, että hän selvisi aina voittajana hänelle uskotuista taistelutehtävistä. Hänen perintönsä elää edelleen suomalaisten sotilaiden keskuudessa esimerkkinä siitä, mitä todellinen johtajuus ja uhrautuminen tarkoittavat. Kokon tarina muistuttaa meitä kaikkia siitä, että vaikeimmissakin olosuhteissa on mahdollista saavuttaa suuria tekoja, kun on riittävästi tahtoa ja rohkeutta.
Lauri Kokko eli pitkän ja kunnioitetun elämän, kuollen 90-vuotiaana 20. toukokuuta 2004 Kouvolassa. Hänet on haudattu Joensuun hautausmaalle, paikkaan, joka symboloi rauhaa ja muistoa hänen elämäntyöstään. Vaikka hän on poissa, hänen tarinansa jatkaa elämistä, opettaen tuleville sukupolville urheudesta, isänmaallisuudesta ja tinkimättömästä velvollisuudentunnosta. Lauri Kokon nimi on ja tulee aina olemaan synonyymi suomalaiselle sisulle ja sankarillisuudelle.