Kesän 1941 kuumuudessa, jatkosodan ensi hetkinä, Suomen itärajan tuntumassa sijaitsevasta Tyrjän kylästä tuli yksi sodan verisimmistä taistelutantereista. Siellä, keskellä kiivaimpia yhteenottoja, nuoren vihtiläisen Sakari Sandroosin, 21-vuotiaan pikakiväärimiehen, toiminta piirtyi lähtemättömästi Suomen sotahistoriaan. Taistelun luonne oli armoton: Neuvostoliiton joukot olivat jääneet mottiin Tyrjässä ja pyrkivät epätoivoisesti ulos saarroksista heittämällä yhä uusia, massiivisia ihmisaaltoja suomalaisten puolustuslinjaa vastaan. Sandroosin asema oli kriittinen, sillä hänen pikakiväärinsä terävät sarjat olivat usein ainoa este vihollisen läpimurrolle. Hän ei ollut ensikertalainen sodan kauhuissa; kokemusta oli kertynyt jo talvisodasta, jossa hän oli vapaaehtoisena Taipaleenjoella haavoittunut maaliskuun 1940 kovissa taisteluissa. Tämä aikaisempi koettelemus oli valanut häneen sitkeyttä ja kykyä toimia äärimmäisessä paineessa, ominaisuuksia, jotka olivat elintärkeitä Tyrjän helvetissä.
Hyökkäysten edetessä ja vihollisen painostaessa yhä voimakkaammin, Sandroosin pikakiväärituli niitti tuhoa vihollisen riveissä. Aalto toisensa jälkeen hyökkääviä sotilaita kaatui hänen tarkan tähtäyksensä edessä, mutta jokaisen torjutun rynnäkön jälkeen seurasi uusi, yhtä raivokas yritys. Vaikka Sandroos oli vasta varusmiespalveluksessa, hänen taitonsa aseen käytössä ja kylmähermoisuutensa olivat poikkeuksellisia. Hänen ympärillään asetoverit kaatuivat ja haavoittuivat oikealta ja vasemmalta, kun venäläisten rynnäköt olivat niin rajuja, että ne uhkasivat murskata suomalaisten puolustuksen. Lopulta Sakari Sandroos jäi pikakiväärinsä kanssa yksin asemansa etuvartioon, mutta vihollisen hyökkäysaallot vyöryivät yhä uudestaan päälle, osoittaen heidän päättäväisyytensä murtautua ulos motista. Hän ei kuitenkaan antanut periksi, vaan piti yksin asemat tunnin ajan, torjuen kaikki vihollisen yritykset niin tehokkaasti, ettei yksikään hyökkääjä enää uskaltanut yrittää ulos motista juuri siitä kohdasta. Hänen uhrautuva ja esimerkillinen toimintansa Tyrjässä loi pohjan legendaariselle maineelle, joka seurasi häntä läpi koko sodan.
Mannerheim-ristin Ritari Numero 124
Sakari Sandroosin poikkeuksellinen urheus Tyrjän taistelussa ei jäänyt huomaamatta. Itärajan pinnassa sijaitsevasta Tyrjän kylästä tuli hänen toimintansa ansiosta legendaarinen taistelupaikka, ja siellä läpimurron tehneestä Jalkaväkirykmentti 7:stä tuli siitä pitäen ylpeästi tunnettu Tyrjän rykmentti. Rykmentin 2. komppanian pikakivääriampuja Sakari Sandroos sai tunnustuksen ansioistaan, ja hänet nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi numero 124 marraskuussa 1943. Tämä oli korkein Suomen sotilasansiomerkki, joka myönnettiin vain poikkeuksellisen urhoollisista ja menestyksekkäistä teoista. Sandroosin nimityksen perusteluissa lueteltiin ansioita sekä hyökkäysvaiheesta, jossa hän oli osoittanut ennennäkemätöntä taistelutahtoa ja tehoa, että asemasodan ajalta, jolloin hänen vankkumaton sitkeytensä ja ammattitaitonsa olivat olleet esimerkillisiä. Hänen tarinansa levisi joukkojen keskuudessa, ja hänestä tuli elävä esimerkki suomalaisesta sisusta ja peräänantamattomuudesta.
Mannerheim-ristin ritariuden myöntäminen oli suuri kunnia, joka kuvasti Sandroosin merkitystä sodankäynnissä. Hän jatkoi palvelustaan JR 7:ssä koko sodan ajan, osoittaen jatkuvasti samaa uhrautuvaisuutta ja rohkeutta. Kesällä 1944, kun Suomi joutui kohtaamaan Neuvostoliiton suurhyökkäyksen Karjalankannaksella, Sandroos oli mukana Siiranmäen ja Äyräpään hirvittävissä torjuntataisteluissa. Nämä taistelut olivat sodan loppuvaiheen rajuimpia ja vaativimpia, ja ne vaativat jokaiselta sotilaalta äärimmäistä kestävyyttä. Sandroos selvisi näistäkin koettelemuksista, vaikka haavoittui jatkosodan aikana kahdesti, mikä kertoo hänen jatkuvasta altistumisestaan taistelun vaaroille ja samalla hänen uskomattomasta onnestaan ja sitkeydestään. Hänen palveluksensa rintamalla oli jatkuvaa uhrautumista isänmaan puolesta, ja hän kantoi vastuunsa esimerkillisesti loppuun asti.
Sodan Jälkeen ja Perintö
Sodan päätyttyä Sakari Sandroos palasi siviilielämään, mutta hänen sotakokemuksensa olivat jättäneet häneen syvän jäljen. Hän aloitti uuden luvun elämässään Nurmijärvellä, jossa hän työskenteli ensin puuseppänä. Tämä ammatti vaati tarkkuutta ja kädentaitoja, jotka olivat varmasti kehittyneet myös sotavuosien aikana. Puusepän työn ohella hän toimi aktiivisesti kotitilallaan Vihdissä, jossa hän omistautui puutarhanviljelylle ja mehiläishoidolle. Nämä rauhallisemmat ja luonnonläheisemmät ammatit tarjosivat ehkä vastapainoa sodan melskeille ja mahdollistivat paluun normaaliin arkeen. Hän pyöritti myös menestyksekkäästi Sandroosin puutarhaa Nurmijärven Nummenpäässä, mikä osoitti hänen yrittäjähenkeään ja kykyään luoda uutta. Sandroos perusti perheen, solmi avioliiton ja sai kaksi lasta, rakentaen näin itselleen ja jälkipolvilleen rauhanomaisen tulevaisuuden sodan jälkeen.
Yliluutnantti Sakari August Sandroos nukkui pois 77-vuotiaana 9. toukokuuta 1997 Nurmijärvellä. Hänet on haudattu Nurmijärvelle, paikkaan, josta oli tullut hänen kotinsa sodan jälkeen. Vaikka hänen elämänsä viimeiset vuosikymmenet kuluivat rauhallisissa merkeissä siviiliammatissa, hänen perintönsä Mannerheim-ristin ritarina ja Tyrjän taistelun sankarina elää edelleen. Hänen tarinansa on muistutus Suomen sodan aikaisesta uhrautuvaisuudesta ja yksittäisten sotilaiden merkityksestä sodan kulussa. Sakari Sandroosin kaltaiset miehet, jotka osoittivat poikkeuksellista rohkeutta ja sitkeyttä äärimmäisissä olosuhteissa, ovat luoneet pohjan sille vapaudelle ja itsenäisyydelle, josta Suomi tänä päivänä nauttii. Heidän muistonsa ja tekojensa kunnioittaminen on tärkeä osa kansallista identiteettiä ja historian ymmärtämistä.