Kenraali Taavetti Laatikainen on epäilemättä yksi Suomen lähihistorian ja viime sotien aikakauden ikonisimmista hahmoista. Mannerheim-ristin ritari numero 17 komensi merkittävän osan sodasta suurikokoisia armeijakuntayhtymiä, mikä osoitti hänen poikkeukselliset johtamistaitonsa ja strategisen näkemyksensä. Samanaikaisesti Laatikainen muistetaan kuitenkin myös erittäin maanläheisenä ja kansanomaisena persoonana, mistä todistaa hänen laaja suosionsa ja lempinimensä ”Pappa”. Tämän lempinimen synnystä on olemassa kaksi yleisimmin kerrottua versiota, jotka molemmat kuvaavat Laatikaisen karismaa ja kykyä luoda lämmin suhde alaistensa kanssa. Hänen ainutlaatuinen yhdistelmänsä korkeaa sotilaallista pätevyyttä ja ihmisläheistä johtamistapaa teki hänestä ainutlaatuisen hahmon, joka jätti pysyvän jäljen suomalaiseen sotahistoriaan.
Ensimmäisen version mukaan lempinimi ”Pappa” syntyi, kun Laatikainen toimi Reserviupseerikoulun (RUK) johtajana vuosina 1922–1927. Hän oli erittäin suosittu oppilaiden keskuudessa, ja juuri nämä ensimmäisen Laatikaisen johtaman reserviupseerikurssin oppilaat antoivat hänelle lämminhenkisen nimityksen. Tämä kertoo paljon Laatikaisen kyvystä herättää luottamusta ja kunnioitusta jo uransa varhaisessa vaiheessa. Haukivuoressa vuonna 1886 syntynyt Taavetti Laatikainen lähti jo vuonna 1916 jääkärikoulutukseen Saksaan ja taisteli ensimmäisessä maailmansodassa itärintamalla Kuninkaallisen Preussin jääkäripataljoona 27:ssä. Palatessaan Suomeen vuonna 1918 hän oli 31-vuotiaana vanhin niistä jääkäreistä, jotka myöhemmin nimitettiin Mannerheim-ristin ritareiksi. Tämä tausta korostaa hänen pitkää ja vankkaa sotilaskokemustaan, joka oli muodostunut jo ennen Suomen itsenäistymistä.
Oppinut sotilas ja tinkimätön komentaja
Taavetti Laatikaisen tausta on mielenkiintoinen ja poikkeuksellinen sotilaalle. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1906 ja jatkoi opintojaan Helsingin yliopistossa suorittaen filosofian kandidaatin tutkinnon vuonna 1911. Vähävaraisesta savolaisperheestä kotoisin olleen Taavetin lahjakkuus tunnistettiin varhain, mikä mahdollisti hänen opintonsa. Hän aloitti työuransa nuorempana suomen kielen, historian ja kaunokirjoituksen lehtorina Porin klassillisessa lyseossa ja työskenteli jopa historian alan väitöskirjan parissa. Tämä akateeminen tausta antoi Laatikaiselle laajan yleissivistyksen ja analyyttisen ajattelukyvyn, jotka olivat epäilemättä suureksi hyödyksi hänen myöhemmällä sotilasurallaan. Hän oli mies, joka yhdisti akateemisen älykkyyden käytännön johtamistaitoon.
Laatikaisen päätös lähteä sotilaskoulutukseen Saksaan kumpusi osittain hänen kokemuksistaan Porissa. Siellä hän joutui hankaluuksiin esivallan kanssa puolustettuaan oppilaitaan, jotka olivat joutuneet nokikkain venäläisten santarmien kanssa. Tämä tapaus kuvastaa Laatikaisen tinkimätöntä luonnetta ja valmiutta puolustaa oikeaksi kokemiaan asioita, vaikka se merkitsikin henkilökohtaisia riskejä. Talvisodassa Laatikainen toimi Kannaksella 1. divisioonan sekä I armeijakunnan komentajana, osoittaen kykynsä johtaa suuria joukkoja jo sodan alusta alkaen. Jatkosodassa hänen vastuualueensa laajeni entisestään, kun hän komensi V armeijakuntaa, II armeijakuntaa, Maaselän ryhmää sekä IV armeijakuntaa. Erityisesti mainittakoon IV armeijakunnan rooli kesän 1944 Länsi-Kannaksen raskaissa taisteluissa, joissa Laatikaisen johtajuudella oli merkittävä osuus torjuntavoitoissa.
Vaikeudet ja henkilökohtaiset uhraukset sodan keskellä
Vaikka Taavetti Laatikainen oli sodanjohdon luottama ja menestyksekäs komentaja, hänen persoonallinen tyylinsä herätti myös vastustusta joissakin kollegoissa. Laatikainen oli tunnettu suorasukaisesta ja toisinaan räiskyvästäkin luonteestaan, joka ei aina miellyttänyt kaikkia. Samoin hänen alkoholinkäyttönsä rintamalla on ollut esillä usein julkisessa keskustelussa. Näistä piirteistä huolimatta hänellä oli kuitenkin vankka sodanjohdon tuki, mikä näkyy hänen pitkässä urassaan ja erittäin vastuullisissa tehtävissään läpi koko sotien ajan. Tämä osoittaa, että hänen ammatillinen osaamisensa ja kykynsä saavuttaa tuloksia ylittivät mahdolliset henkilökohtaiset kiistat ja ristiriidat. Sodanjohdon luottamus oli ratkaisevan tärkeää, ja Laatikainen lunasti sen toistuvasti.
Sota aiheutti Laatikaisen perheessä myös syvän ja inhimillisen tragedian. Hänen kolmesta lapsestaan vanhin, Esko, kaatui Kannaksella vuonna 1942 vain 22-vuotiaana. Tämä henkilökohtainen menetys oli syvä isku, joka kuvastaa sodan julmuutta ja sen vaikutusta paitsi yksittäisiin sotilaisiin, myös heidän perheisiinsä. Jalkaväenkenraali Taavetti Laatikainen nukkui pois 67-vuotiaana 15. huhtikuuta 1954 Mikkelissä, ja hänet on haudattu Mikkelin Harjun hautausmaalle. Hänen tarinansa on monipuolinen ja kertoo paitsi legendaarisesta sotilasjohtajasta, myös miehestä, joka uhrasi paljon isänmaansa puolesta ja kantoi myös henkilökohtaisia menetyksiä sodan aikana.