Puolustusvoimat on hankkimassa torpedoja ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan. Erityisesti saaristokäyttöön soveltuvat pienoistorpedot valmistaa ruotsalainen Saab. Vuonna 1947 Pariisin rauhansopimus kielsi Suomelta torpedot ja monta muuta asetta, kuten sukellusveneet ja pommikoneet. Torpedot kiellettiin ilmeisesti siksi, että ne olivat suomalaisten käytössä hyvin tehokkaita. Neuvostoliiton hajottua Suomen eduskunta on päättänyt, että rauhansopimuksella asetetut rajoitukset eivät enää koske Suomea- ydinasekieltoa lukuunottamatta.
Torpedoja oli sukellusveneissä ja torpedoveneissä
Toisessa maailmansodassa Suomen Merivoimilla oli torpedoja kaikissa viidessä sukellusveneessään sekä moottoritorpedoveneissään. Suomen rannikoiden saaristoisissa, matalissa ja karikkoisissa olosuhteissa torpedovene oli kätevämpi kuin sukellusvene. Avomerellä oli sukellusveneiden käyttö helpompaa, mutta siellä uhkana olivat syvyyspommeja pudottavat hävittäjäalukset. Suomen sukellusveneet upottivat Jatkosodan aikana kaikkiaan kolme neuvostoliittolaista sukellusvenettä sekä muutamia pinta-aluksia. Yhtään suomalaista sukellusvenettä ei menetetty.
Torpedoveneet olivat nopeita ja niillä hyökättiin ajamalla täyttä vauhtia kohti vihollista. Kun oltiin torpedon kantaman sisäpuolella, torpedot laukaistiin. Laukaisun jälkeen kurvattiin pakoon ja ajettiin täyttä vauhtia vihollisen tykkien kantaman ulkopuolelle. Torpedoveneiden miehistöiltä vaadittiinkin huomattavaa rohkeutta.
Kraznoje Znamjan upotus Lavansaaressa
Marraskuussa 1942 suomalaiset torpedoveneet tekivät yllätyshyökkäyksen Lavansaaren satamaan, jonka laituriin oli kiinnittyneenä neuvostoliittolainen tykkivene Kraznoje Znamja (suomeksi Punainen Lippu). 72 metriä pitkän ja panssaroidun aluksen aseistuksena oli viisi 130 mm tykkiä, kuusi 45 mm tykkiä ja kaksi 20 mm ilmatorjuntatykkiä. Läntisimmäksi sijoitettuna Neuvostoliiton taistelualuksena se oli uhka Suomelle, erityisesti laivoille ja tiedustelulentokoneille. Suursaaren itäpuolella sijaitsevan Lavansaaren oli Neuvostoliitto vallannut Talvisodan aikana, eikä sitä ollut saatu vallattua takaisin. Saksa hallitsi Viroa ja piiritti Suomen kanssa Leningradia.
Ensimmäinen hyökkäys Kraznaja Znamjan tuhoamiseksi 17. marraskuuta jäi yritykseksi, koska laiva ei ollutkaan satamassa. Seuraavana päivänä lentotiedustelu havaitsi sen jälleen Lavansaaren satamassa, seuranaan viisi raivaajaa. Auringon laskettua lähti Somerin satamasta, Virolahden edustalta, kolme suomalaista torpedovenettä kohti Lavansaarta. Mukana oli myös saksalainen miinavene KM-27. Viimeiset kahdeksan kilometriä ajettiin kahdeksan solmun nopeudella, jottei vihollinen huomaisi hyökkääjiä niiden keulakuohuista. Lähestymismuotona oli kiila, jonka kärjessä oli johtoveneenä torpedovene Syöksy (MTV 4), vasemmalla puolellaan torpedoveneet Vinha (MTV 6) ja Vihuri ja oikealla puolellaan saksalainen KM-vene. Näkyvyys oli hyvä, tuuli ja aallokko olemattomia.
Kirkkaassa kuutamoilmassa Lavansaaren pohjoiskärjessä ollut vartioasema havaitsi tulijat jo yli kuuden kilometrin päästä. Vartioasema pyysi tulijoita valomerkeillä tunnustautumaan ja sai epäselvän vastauksen, joka riitti hämäämään neuvostoliittolaiset vartiolaivatkin. Osana hämäystä hyökkääjät kulkivat neuvostoalusten sotaväylää pitkin eivätkä normaalia laivaväylää. Kenenkään huomaamatta saksalaisalus laski miinansa laivaväylälle. Maali oli siirtynyt hyökkäyksen kannalta parempaan paikkaan. Kello 21:13 Syöksy kiihdytti täyteen vauhtiin kohti Kraznoje Znamjaa, joka alkoi tulittaa sitä konetykeillään. Syöksy ampui molemmat torpedonsa ja kurvasi oikealle välttääkseen sekä tulituksen että matalikon.Vinha ja Vihuri ampuivat kumpikin yhden torpedon. Kaikki neljä torpedoa osuivat ja Kraznoje Znamna upposi Lavansaaren satamaan. 40 solmun nopeudella liikkunut Vihuri kurvasi neuvostoliittolaisten vartioveneiden läheltä ja veti muiden suojaksi savuverhon, jonka turvin hyökkääjät pääsivät turvallisille vesille.
Ikälopuilla aluksilla piti pärjätä
Kaikki operaatioon osallistuneiden moottoritorpedoveneiden päälliköt palkittiin myöhemmin Mannerheim-risteillä: kapteeniluutnantti Jouko Pirhonen, luutnantti Kaarlo Kajatsalo ja sotilasmestari Toimi Ovaskainen. Uhkarohkeasta hyökkäyksestä ilman menetyksiä uutisoitiin ulkomaillakin.
Suomalaisten torpedoveneet ja torpedot olivat niin vanhoja, että saksalaisia aseveljiä ne lähinnä huvittivat. Puurakenteiset, 16,8 metriä pitkät Syöksy ja Vinha oli otettu käyttöön vuosina 1928-29 ja niiden torpedot olivat vuosimallia 1912. Torpedoputket oli sijoitettu näissä aluksissa peräpäähän, joten niiden piti kulkea omia torpedojaan nopeammin välttyäkseen niiden osumilta. Syöksyn ja Vinhan huippunopeus oli noin 40 solmua, niiden torpedoilla 20 solmua. Vihuri oli Veuvostoliitossa rakennettu alumiininen sotasaalisvene, jonka moottorit eivät olleet luotettavia.
Hankinnassa olevat Saab-torpedot asennetaan Hamina-luokan ohjusveneisiin, joita Merivoimilla on neljä. Ennestään niiden aseistuksena on meritorjuntaohjuksia, syvyyspommeja, ilmatorjuntaohjuksia, 57-millinen tykki sekä kaksi ilmatorjuntakonekivääriä. Hamina-luokan ohjusveneiden huippunopeus on yli 30 solmua.