Asekätkijät pelastivat Suomen Neuvostoliiton miehitykseltä

Syksyllä 1944, Jatkosodan päättymisen jälkeen, pysähtyi tavarajuna pienelle Matkun rautatieasemalle Forssan pohjoisosassa. Juna oli täynnä sotilasaseita. Yön aikana asemalla kävi paljon miehiä hevoskärryillä. Aamulla juna jatkoi matkaa, tyhjänä. Tämä silminnäkijänä olleen sotaveteraanin kertoma tapaus oli osa Suomen armeijan laajaa ja salaista operaatiota, jota kutsuttiin hajavarastoinniksi ja jota myöhemmin alettiin kutsua asekätkennäksi.

Aseita piilotettiin pahimman varalle

Neuvostoliiton suurhyökkäykset vuonna 1944 saivat suomalaiset luopumaan Suur-Suomesta haaveilemisesta. Asemasota vaihtui perääntymiseen ja viivytystaisteluihin. Suomen puolustuksen kestävyys oli äärirajoilla ja yleinen pelko oli, että Neuvostoliitto onnistuu miehittämään koko maan. Elokuussa Neuvostoliitto miehitti Romanian ja pelättiin, että seuraavana olisi Suomi. Päämajassa Mikkelissä alettiin valmistautua pahimman varalle. Everstiluutnantti Usko Haahti kehitti majurien Reino Lukkari ja Reino Arimo kanssa suunnitelman sotavarustuksen hajasijoittamisesta 8 000 miehelle. Suunnitelma sisälsi pataljoonan eli 900 miehen suuruisen sissitaistelijoiden osaston perustamisen jokaiseen suojeluskuntapiiriin. Suunnitelman hyväksyivät päämajoitusmestari, kenraaliluutnantti Aksel Airo ja päämajan operatiivisen osaston päällikkö, eversti Valo Nihtilä, josta tuli operaation johtaja.

Suunnitelman toteutusvaiheessa Suomi ja Neuvostoliitto solmivat välirauhan, joka helpotti operaation toteuttamista. Aseita ja muita varusteita kuljetettiin rintamalta varuskuntiin milloin mitenkin, eikä tarkkaa lukua valtion aseista ollut kellään. Armeijan suunnattomasta tavaravirrasta oli helppo poimia tarvittavat aseet ja muut tarvikkeet.

Neuvostoliitto suunnitteli Suomen miehittämistä vielä välirauhan solmimisen jälkeen

Välirauhan solmimisen jälkeen Suomeen saapui liittoutuneiden valvontakomissio, joka valvoi rauhansopimuksen täytäntöönpanoa. Sitä johti neuvostoliittolainen kenraalieversti Andrei Zhdanov, joka oli vuonna 1940 johtanut Viron valtaamista ja muuttamista neuvostotasavallaksi. Suomessa ajateltiin, että näin tärkeällä miehellä täytyi olla vastaava tehtävä myös Suomessa. Uhka neuvostojoukkojen invaasiosta oli yhä vahvana, varsinkin kun Suomen varuskunnat olivat käytännössä valvontakomission hallinnassa. Aseiden hajavarastointi oli riskialtis operaatio, koska se olisi voitu tulkita rauhanehtojen rikkomiseksi.

Yksi välirauhan vaatimuksista oli suojeluskuntien lakkauttaminen. Ne muutettiin sotilaspiireiksi, vapaaehtoisesta maanpuolustustoiminnasta osaksi Puolustusvoimien organisaatiota. Aseiden hajavarastointia jatkoivat samat miehet. Toiminta laajeni niin, että kätköissä oli lopulta varusteita 35 000 miehen armeijaa varten, myös pioneereille ja lääkintämiehille.

Liki 1500 tuomittiin asekätkennästä, joka ei ollut rikos

Kun välittömän miehityksen uhka näytti talvella 1945 menneen ohi, alettiin Pääesikunnassa valmistella asekätköjen purkamista ja niiden kaluston siirtämistä varastoihin. Purkuoperaatiota ei kuitenkaan ehditty aloittaa ennen kuin operaatio alkoi paljastua keväällä 1945. Valvontakomissio jätti Suomelle tiukan kirjelmän 3. kesäkuuta ja kommunistien johtama Valpo (Suojelupoliisin edeltäjä) alkoi tutkia operaatiota. Syyskuussa perustettiin erityinen sisäministeriön tutkintaelin jatkamaan tutkintaa, joka oli osoittautunut Valpolle ylivoimaiseksi. Yhtenä hidasteena oli, ettei Suomessa ollut mitään lakia, joka olisi kieltänyt maan sotavoimilta kaluston piilottamisen salaisiin paikkoihin. Niinpä sellainen laki säädettiin taannehtivasti, yhdessä sotasyyllisyyslain kanssa. Ensimmäistä kertaa Suomessa voitiin tuomita teoista, jotka eivät olleet rikoksia niiden tekohetkellä.

Aloitettiin oikeudenkäynnit, joissa tuomittiin kaikkiaan 1488 henkilöä, ikähaitarilla 16-78 vuotta. Oikeudenkäynnit päättyivät vasta vuonna 1950. Oikeusprosessi oli suurin Pohjoismaiden historiassa.

Osa aseista on vieläkin löytämättä

Paljastuneista kätköistä löytyi muiden muassa 20 399 kivääriä, 2726 konepistoolia, noin 500 panssarintorjunta-asetta, 6000 miinaa ja yli 10 miljoonaa patruunaa. Joidenkin arvioiden mukaan kätköistä on tähän mennessä löydetty 90 prosenttia, toisten arvioiden mukaan puolet on vieläkin löytymättä. Osa alkuperäisten kätköjen sisällöstä on aikanaan siirretty ja kaivettu maahan paljastumisen pelossa.

Moni kätkijä on vienyt salaisuuden mukanaan hautaan, mutta räjähteet voivat olla vieläkin toimintakuntoisia ja vaarallisia. Siksi kaikista löydöistä on syytä ilmoittaa poliisille, joka tarvittaessa pyytää apuun armeijan pomminpurkajat. Mitään rangaistuksia ei 1940-luvun asekätkennästä enää anneta.

Jälkikäteen on selvinnyt, että asekätkentä pelasti Suomen miehitykseltä, jota Neuvostoliitto suunnitteli. Zhdanovin raportoitua Stalinille tämä oli päättänyt viedä ensin loppuun operaatiot Puolassa, Unkarissa ja Tsekkoslovakiassa ja palata Suomen-operaatioon vasta sen jälkeen. Voi myös olla, että Neuvostoliitto ei yksinkertaisesti uskaltanut hankkiutua sissisodan kohteeksi Suomessa, jonka sotilaat olivat aiemminkin uskaltaneet taistella ylivoimaista vihollista vastaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.