Toisessa maailmansodassa maajoukkojen hyökkäykset olivat olennainen osa sodankäyntiä, ja niiden torjumiseksi rakennettiin erilaisia kantalinnoitettuja puolustuslinjoja. Suurimpia puolustuslinjoja maailmalla olivat Ranskan Maginot-linja Belgiasta Italiaan, Saksan Atlantin valli (Atlantikwall) Espanjan rajalta Pohjois-Norjaan ja Neuvostoliiton 1920-luvulla rakentama Stalinin linja Suomenlahdelta Mustallemerelle. Suurimpien puolustuslinjojen joukkoon kuuluu myös 1200 kilometriä pitkä Salpalinja, joka ulottui Suomenlahdelta Lappiin asti.
Talvisodan taisteluista suurimmat käytiin 132 kilometriä pitkän Mannerheim-linjan varrella. Linja kulki Karjalan kannaksen poikki Kuolemajärveltä Taipaleeseen. Joulukuussa 1939 Neuvostoliiton 7. armeijan tehtävänä oli murtaa suomalaisten asemat Kannaksella, mutta Suomen puolustus kesti. Helmi-maaliskuussa puna-armeijan suurhyökkäys mursi osan Mannerheim-linjan asemista, mutta osa kesti sodan loppuun asti. Suomalaisten poistuttua kannakselta Moskovan rauhansopimuksen seurauksena Neuvostoliitto tuhosi koko puolustuslinjan.
Kaksi puolustuslinjaa rakennettiin suojaamaan Suomea puna-armeijalta
Talvisodan jälkeen alkoi kahden puolustuslinjan rakentaminen, Harparskog-linjan ja Salpalinjan, jonka virallinen nimi oli Suomen Salpa. Harparskog-linjan tarkoitus oli estää neuvostojoukkoja pääsemästä Hangon vuokra-alueen ulkopuolelle, Salpalinjan rakentaminen oli varautumista Neuvostoliiton mahdolliseen uuteen hyökkäykseen.
Salpalinja ulottui yhtenäisenä puolustuslinjana Virolahdelta Savukoskelle. Savukosken ja Petsamon välillä linnoitteita rakennettiin vain tärkeimpien liikenneyhteyksien varrelle. Salpalinjalle rakennettiin kaikkiaan 728 betonista tai kallioon louhittua kantalinnoitetta ja noin 3000 puista kantalinnoitetta. Taistelu- ja yhdyshautoja kaivettiin 350 kilometriä ja syvää ojaa muistuttavaa panssarikaivantoestettä 130 kilometriä. Kivisiä panssariesteitä rakennettiin 225 kilometriä.
Linnoitteista 90 prosenttia rakennettiin Suomenlahden ja Saimaan välille, koska Neuvostoliiton hyökkäystä pelättiin eniten siltä suunnalta. Salpalinjan rakentamiseen osallistui 35 000 miestä heidän muonittamiseensa 2000 lottaa. Rakennusprojekti oli suurin Suomessa koskaan toteutettu ja suuruudeltaan viisi prosenttia valtion budjetista.
Salpalinjan rakennustöissä käytettiin uudenlaisia rakennusmenetelmiä ja esteitä. Esimerkiksi tähystyspaikkoina käytetyt pallokorsut valettiin suuren ilmalla täytetyn kumipallon ympärille amerikkalaisen mallin mukaan. Luumäelle rakennettiin yksi kolmesta tulvitusalueesta, joille voitiin päästää patojen ja kanavien avulla suuret määrät vettä vihollisen liikkumisen estämiseksi.
Kannakselle rakennettiin kaksi lyhyempää puolustuslinjaa
Jatkosodan aikana rakennettiin Karjalan kannakselle kaksi puolustuslinjaa, VT-linja Vammelsuusta Taipaleeseen ja VKT-linja eli Viipurista Kuparsaaren kautta Taipaleeseen. VT-linja tosin ei ehtinyt valmistautua ennen Neuvostoliiton suurhyökkäystä kesäkuussa 1944. VT-linjan murruttua 16. kesäkuuta suomalaiset alkoivat vetäytyä VKT-linjalle.
Suurhyökkäyksen jatkuessa Viipuri menetettiin, jolloin VKT-linjan alkupää siirtyi Viipurista Viipurinlahdelle. Vihollisen suurhyökkäys onnistuttiin torjumaan VKT-linjalla Tali-Ihantalan, Vuosalmen ja Viipurinlahden taisteluissa, joiden jälkeen Neuvostoliitto alkoi siirtää joukkojaan Kannakselta Saksaan. Elokuussa Suomi ja Neuvostoliitto solmivat välirauhansopimuksen alueluovutuksineen ja suomalaiset poistuivat VKT-linjalta.
Salpalinja olisi ollut Suomen viimeinen puolustuslinja, jos VKT-linja olisi pettänyt. Taisteluja Salpalinjalla ei koskaan käyty, mutta sen olemassaolon uskotaan vaikuttaneen siihen, että Neuvostoliitto luopui yrityksistään valloittaa koko Suomi.
Osa Salpalinjasta on kunnostettu matkailijoita varten
Valtakunnanrajan siirtymisen seurauksena Salpalinja ja Harparskog-linja ovat nykyään ainoat talvi- ja jatkosodan aikaiset puolustuslinjat, joihin suomalaiset voivat käydä tutustumassa ilman passia ja Venäjän viisumia. Salpalinjaa on entisöity matkailunähtävyydeksi muutamissa paikoissa. Miehikkälässä on Salpalinja-museo ja Virolahdella Bunkkerimuseo sekä näiden välissä 50 km mittainen Salpapolku, jonka varrella voi tutustua erilaisia linnoitteisiin ja panssariesteisiin. Ylämaalla voi käydä tutustumassa Hostikan museoalueeseen ja Luumäellä kuutostien varressa oleviin bunkkereihin ja panssariestekaivantoihin sekä Kivijärven patoon, joka oli osa tulvitusjärjestelmää. Lisäksi kunnostettuja linnoitteita ja korsuja on muiden muassa Lappeenrannassa, Ruokolahdella, Taipalsaarella, Puumalassa, Joensuussa, Lieksassa ja Kuhmossa. Luumäellä sijaitsee Lusikkovuoren luola, joka on suurin Salpalinjan luolarakennelmista. Pituutta sillä on 100 metriä ja leveyttä 8-11 metriä. Se ei ehtinyt valmistua ennen sodan päättymistä. Museovirasto on listannut 115 Salpalinjaan kuuluvaa huippukohdetta, jotka on säilytettävä mahdollisuuksien mukaan ennallaan.
Salpalinja menetti merkityksensä puolustusvälineenä, kun Suomi 1950-luvulla luopui puolustuslinjojen käyttämisestä osana taktiikkaansa. Sekä Salpalinjan säilyttäminen puolustuskäytössä että mahdollisten uusien puolustuslinjojen rakentaminen olisivat saaneet Neuvostoliiton epäilemään Suomen halua noudattaa YYA-sopimusta. Niinpä Salpalinja jätettiin silloin rapistumaan. Puolustuslinjojen tilalle tuli maakunnallinen puolustus, jonka ydinajatuksena on vihollisen tuhoaminen Suomen maaperällä esimerkiksi sissi- ja mottitaktiikoita käyttämällä.