Tausta ja koulutus
Eero Olavi Kivelä (18.6.1908 Tampere – 19.7.1992 Tampere) syntyi Tampereella, jossa myöhemmin haudattuna jatkaa uurastamistaan Aitolahteen. Hän valmistui kauppaopistosta vuonna 1928 ja toimi nuoriso-ohjaajana sekä sosiaalivirkailijana Serlachiuksen tehtailla Mäntässä vuosina 1936–1942. Jo nuorena Kivelä osoitti johtajuutta – hän toimi kouluttajana Pirkkalan suojeluskunnassa vuosina 1930–1934 ja osallistui Reserviupseerikouluun vuonna 1930. Nämä kokemukset loiivat vankan pohjan myöhemmille sotilassuorituksille.
Talvisodan puhjettua Kivelä liittyi komppanian päälliköksi Jalkaväkirykmentti 27:ään. Talvisodan aikana hän osallistui rajuun hyökkäykseen Tolvajärveltä kohti Aittojokea, missä hän haavoittui – todellinen osoitus sekä uhrautuvaisuudesta että omistautumisesta suomalaiselle puolustustaistelulle.
Talvisodan rynnäkkö ja haavoittuminen
Tolvajärven taisteluissa joulukuussa 1939 Kivelä johti komppaniaansa tilanteessa, jossa suomalaiset etenivät hurjalla sykkeellä talvisodan ensimmäiseen suureen voittoon. Hän haavoittui Ristisalmella 14.12.1939, mutta onnistui kuitenkin pelastamaan joukkonsa hengissä vaikeassa tilanteessa. Hänen urhoollisuutensa herätti huomiota ja loi vahvan pohjan jatkotoimiin.
Talvisodan jälkeen Kivelän toiminta komppanianpäällikkönä jäi historiaan esimerkkinä rohkeudesta ja strategisesta taidosta, jotka myöhemmin vahvistivat hänen asemaansa jatkosodassa.
Jatkosodan avaus ja Mannerheim-ristin ritari
Jatkosodan sytyttyä kesällä 1941 Kivelä toimi reservikapteenina JR 27:ssä. Hän osoitti erinomaista kyvykkyyttä läpimurtotaisteluissa itärajan linnoitusten läpi, ja Lankilan taistelussa hänen vastaiskunsa tuhosi vihollisen pataljoona ja peräti yhdeksän tankkia. Tässä tilanteessa sotamies Vilho Rättö, joka myöhemmin sai Mannerheim-ristin neljäntenä ritarina, teki merkittävän panokse. Kivelän hyväksikäyttämä taktinen nokkeluus on jäänyt sotahistorian leskien mieleen.
Erinomaiset suoritukset palkittiin nopeasti – kapteeni Eero Kivelä sai Mannerheim-ristin toisen luokan ritarin arvon jo 8.9.1941, tehden hänestä yhdeksännen ritarin historiassa . Tämä harvinainen tunnustus kuvasti häntä puhtaana sankarina, joka kantoi vastuunsa raskaissa taisteluoloissa.
JR 200 ja virolaisvapaaehtoiset
Vuonna 1944 Kivelä ylennettiin majuriksi ja nimettiin pataljoonankomentajaksi virolaisvapaaehtoisten joukkoon JR 200. Hän koulutti joukkoon kuulumattomat virolaiset sotilaat tehokkaaksi osastoksi, joka oli heti valmis kohtaamaan Neuvostoliiton suurhyökkäyksen kesällä 1944. Hänen ystävällinen ja osaava johtamistapansa teki häneen syvän vaikutuksen – vuonna 1992 virolaiset veteraanit pyysivät häntä kunniakomentajakseen, vain kuukausia ennen hänen kuolemaansa.
Tämä osoittaa laajaa vaikutusvaltaa, jonka Kivelä saavutti – ei pelkästään suomalaisena upseerina, vaan myös rajojen ulkopuolella. Hänen kykynsä silloittaa erilaisia kulttuureja ja ryhmiä vakailla johtamisen avulla osoittaa laajaa humanismia.
Asekätkentä, vankila ja poliittinen vaikuttaminen
Jatkosodan jälkeen keväällä 1945 Kivelä kärsi oikeudenkäynnistä, jossa hänet tuomittiin 14 kuukauden vankeuteen asekätkentäjutun yhteydessä. Hän toimi yhdeksi operatiivisen asekätkennän johtohahmoksi Keski-Suomessa ja Pohjois-Hämeessä, mikä nosti hänen julkisuusarvoaan sekä sotilaseliitin että siviiliyleisön keskuudessa.
Vankilasta vapautuessaan hän marssi suoraan Katajanokan sellistä eduskunnan saliin ja aloitti kansanedustajauransa Kokoomuksen riveissä lokakuussa 1945, edustaen Hämeen läänin pohjoista vaalipiiriä vuoteen 1948 saakka. Hänet valittiin myös kolme kertaa tasavallan presidentin valitsijamieheksi vuosina 1950, 1956 ja 1962. Tämä osoittaa nopeaa ja vahvaa murtautumista politiikan ytimeen.
Työura ja merkitys yhteiskunnalle
Sodan jälkeen Kivelä kehitti yhteiskunnallista uraa työskennellen Finlaysonin ja Forssan sosiaalipäällikkönä vuosina 1942–1973. Hänen pitkäjänteinen työ teollisuusyrityksissä yhdisti sotilaallisen johtamisen ja sosiaalisen vastuunkannon, mitä puolueettomat lähteet kuvaavat merkittävänä panoksena Suomen työelämään.
Lisäksi hän toimi älykäs siltarumpu teollisuuden ja kirjallisuuden välillä – auttaen jopa Väinö Linnaa alkuvaikeuksissa työuransa aikana Finlaysonilla. Hänet ylennettiin reservissä everstiluutnantiksi vuonna 1967, osoittaen arvostusta sekä sodankäyttötaidoistaan että rauhanajan panoksistaan.
Henkilökohtainen elämä ja perhe
Kivelä oli naimisissa ja perheeseen syntyi kolme lasta. Hänen perhetaustastaan tiedetään melko vähän, mutta elinaikanaan hänen perheensä tuki hänen monumentaalista urapolkuaan sekä julkisessa että yksityisessä elämässä. Tämä tukee kuvaa Kivelästä paitsi sotilaallisena sankarina, myös vastuullisena isänä ja puolisona.
Hän kuoli 84-vuotiaana 19. heinäkuuta 1992 Tampereella ja hänet haudattiin Aitolahteen. Hänen kuolemansa herätti laajaa arvostusta sekä Suomessa että Virossa, missä hänet noteerattiin sotapolkunsa ja johtajaominaisuuksiensa vuoksi.